torstai 2. marraskuuta 2017

tämmöistä tänne

Mä oon onnellinen. Syitä siihen on monia, mutta suurin niistä tällä hetkellä on tämä:

1

Olet olemassa,
rakas ihminen.
Elämä kaunis on,
kun tiedän sen.
Ei tärkeintä se,
mitä sanot, teet,
vaan mitä olet,
hymy, kyyneleet.

Olet olemassa,
sitä tarvitsen,
kuin lintu ilmaa,
maata kukkanen.
– Mirjami Lähteenkorva –

Viimeiset kuukaudet on ollut siis uuden opettelua ja monien tunteiden vuoristorataa opiston lisäksi myös elämässä muutenkin. Ei sitä vaan voi sanoin kuvailla, minkä turvan, onnen ja ilon rinnalla kulkeva ihminen tuo elämään. Vastapainona myös sanat ikävä ja kaipaus on saanu ihan uuden merkityksen. Välillä on ollut vaikea keskittyä opistoelämään, kun ajatukset on ollut jossain ihan muualla. Pääsääntösesti oon kuitenkin onnistunu nauttimaan myös opistosta, ja tunne siitä, että opisto on tässä elämäntilanteessa mulle paras mahollinen vaihtoehto vain vahvistuu koko ajan. 

2 3

Oon kokenu tän syksyn aikana ihan hullun paljon hienoja asioita. Pohjoinen on tarjonnut parastaan: ensin upean ruskan, ja nyt lumesta hohtavan maan ja kirpeät pakkaspäivät. Oon viettäny paljon aikaa luonnossa niin yksin, opistolaisten kuin Johanneksenki kanssa. Syyslomalla reissasin Suomea ristiinrastiin - ensin J:n luokse lapin rajalle, sitten Ouluun, Kuopioon,Ouluun, Sallaan ja taas Ranualle. Oli ihana nähä Kuopiossa vanhoja ystäviä, joita näkee tän opistovuoden aikana paljon vähemmän kuin ennen. Ihan samalla tavalla silti paasattiin edelleen Lauran kanssa, ja nukuttiin siskonpedissä ja syötiin Hanna Partasen hillomunkkia aamupalaksi Maijun kanssa.

1 2 3

Loppulomasta jätinkin sitten Kuopion harmaat maisemat taakse ja suuntasin takaisin pohjoiseen. Rentouduttiin mökillä, ihasteltiin lumisia maisemia, vaellettiin lähimaastossa, valloitettiin Salla-tunturi, ihailtiin revontulia ja tähtiä kirkkaassa yössä, taisteltiin nuotion syttymisen kanssa ja lopulta hyvästeltiin haikein mielin taas kahdeksi viikoksi. Nyt istun pohjoisen varakotini sohvalla ja toivon, että huominen tulisi nopeasti ja saisin taas rutistaa rakkaimman syliin ja kerätä viikonlopun verran yhteisiä muistoja lisää.

  45 6 7 8 9 10 11 12 13 14

Tämmöistä tänne siis, entä sinne? ♥

lauantai 23. syyskuuta 2017

toinen toistamme tukien

1 2 4 3 8 6 5

Tiiättekö, kun joskus vaan tuntee olevansa Elossa - isolla eellä kirjotettuna? Mä tunnen niin just nyt.
Elämässä tapahtuu joskus aika hulluja asioita ja tähän syksyyn niitä on mahtunu enemmän kun pitkään aikaan. Isompia ja pienempiä. Ehkä isoin niistä on opisto.

Oon asunu opiston seinien suojassa pian neljä viikkoa, yhdessä noin 115 muun nuoren kanssa. Jo tässä ajassa näistä 115 erilaisesta ihmisestä on muodostunu mulle toinen perhe, jonka keskellä on ollut turvallista olla minä. Me ollaan yhdessä rakennettu kultaisia muistoja elämällä hetki kerrallaan, heittäytymällä lapsen tasolle, laulamalla koko ajan, haastamalla itsemme ja toisemme, pelailemalla ja ottamalla vastuuta yhteisestä hyvästä. Siinä sivussa meille on muodostunut vahva yhteishenki, jonka uskon kannattelevan meitä näistä ensimmäisistä viikoista aivan viimeisiin hetkiin asti. Kerta toisensa jälkeen oon saanut hämmästellä sitä, että miten aivan vieraista ihmisistä on voinut näin lyhyessä ajassa muodostua niin tärkeä osa mun elämää.

2 3 4 5 6

Kolme vuotta sitten kun moni mun kavereista oli täällä opistossa, ihmettelin, että miten niillä riittää kerrottavaa pelkästään opistosta ihan kyllästymiseen asti. Enää en ihmettele. Täällä jokaiseen päivään mahtuu niin paljon kaikkea - tekemistä, ihmisiä ja fiiliksiä - että niistä vois kirjottaa vähintään pitkän blogipostauksen verran tekstiä. Opisto on samalla koulu ja koti, siis lähes koko elämä. Myös ihmiset joiden kanssa jaan arkeni, asuvat täällä. 

Mietin ennen opistoa paljon sitä, että miten tulen viihtymään täällä itseä kolme vuotta nuorempien seassa. Mietin, että löydänkö oman paikkani ja että hyväksytäänkö minut joukkoon. Huoli on ollut turha. Tunnen kuuluvani joukkoon tasavertaisena muiden kanssa ja välillä jopa unohdan sen, että oikeasti olen vanhempi kuin suurin osa opistolaisista. Oon myös sitä mieltä että tässäkin asiassa oma asenne ratkaisee aika paljon. Oon tullut opistoon sillä asenteella, että haluan tutustua avoimesti erilaisiin ihmisiin. En peittele sitä, että olen vanhempi, mutta en myöskään korosta sitä millään tavalla. Joskus jopa tuntuu, että olen lapsellisempi kuin moni muu. Toisaalta osaan tarpeen tullen olla myös rauhallinen isosisko, täälläkin.

7 8 9 10

On opistossa asumisessa toki omat haasteensakin. Koti-ikävä on yllättänyt. Ihan joka hetki ei ole ollut helppoa. Opiston ulkopuolisten ystävien murheet on painanu mieltä. On joutunut miettimään omaa osaani täällä ja muualla. Siitä huolimatta uskon, että tämä vuosi täyttää monet pienet salaiset haaveet ja isommatkin unelmat. Muistojen reppu täyttyy hetki hetkeltä. Vuoden jälkeen sitä reppua kantaa varmasti onnellinen minä. Vuosien 2017-2018 rakrolainen.

1 2 3

Loppusanat: Onko parempaa, kuin makoilla märällä pellolla yövaatteet päällä yhdessä kaukaa meren takaa tulleiden opistoystävien kanssa ja ihailla maailmankaikkeuden kauneutta? Eilen illalla ei ainakaan parempaa voinut olla. Huomisesta en tiedä. ♥

perjantai 25. elokuuta 2017

elämäni (eka) matka

Heinäkuu on vaihtunu elokuuksi ja kohta jo syyskuuksi, mutta oon täällä taas! Mun postausinto on näköjään hyvin suuresti vaihtelevaa, mutta aina sillon tällön tulee fiilis että haluaa päästä taas kirjottelee. Tää postaus mun on pitäny tehä jo kohta kaks viikkoa, mutta elämä on ollut hieman kiireisenpuoleista enkä oo löytäny sopivaa rakosta tulla kirjottaa. Okei, asiaan saattaa ehkä vaikuttaa myös se, että näitä tähän postaukseen tulevia kuvia oli läpikäytävänä semmoset reilut 500, eikä se homma oo mun lempparia sit ollenkaan. Mutta, hypätkääs nyt mun mukaan muistelee mun elämäni ensimmäistä ulkomaanmatkaa, joka suuntautu Pohjois-Saksan kauniisiin maisemiin!


1 2 3 4 5

Menomatka suju lentojen osalta loistavasti, mutta matkalla Hampurin lentokentältä Gardingiin alkokin sit ongelmat. Tehtiin tuota normaalisti 2 tunnin matkaa varmaan viis tuntia, raahattiin matkalaukkuja vieraassa maassa junasta junaan, portaita ylös ja alas, vieraita katuja ristiinrastiin bussipysäkille ja vielä kerran junaan ja toiseenki. Nälkäsenä ja väsyneenä kaikki se säätäminen alko jo tuntua ihan epätoivoselta, mutta lopulta päästiin perille ystävämme luo, jota ei oltu nähty kahteen kuukauteen. ♥


6 7 9 10 11 12 13

Me ei oltu etukäteen tehty mitään kovin tarkkoja suunnitelmia että mitä halutaan noitten päivien aikana tehä, ja se oli oikeestaan hyvä, koska voitiin sit ihan vapaasti mennä ja tehä mitä just sillä hetkellä huvitti. Seikkailtiin aika paljon autolla ympäriinsä, kierrettiin lähikaupunkeja ja käytiin yhtenä päivänä jopa Tanskan puolella pyörähtämässä. Mä ihastuin ihan täysillä noihin saksalaisiin ja tanskalaisiin katuihin, ja se pikku kylä missä Tanskan puolella käytiin (Tønder) oli aivan ihana! Tuolla kirkossa Finlandia kajahti muuten hienommin kuin koskaan.

14 15 16 17 18 19 20 21

Sankt Peter-Ording ja Pohjanmeren tuuliset rannat ♥


22 29 27 28 23 24

Kaiken jälkeen ei voi muuta kun todeta että olipahan seikkailujen seikkailu ♥ Kiitos Maiju ja Noora, kiitos Maijun aupair-perhe että saatiin olla, kiitos Saksa ♥