perjantai 25. elokuuta 2017

elämäni (eka) matka

Heinäkuu on vaihtunu elokuuksi ja kohta jo syyskuuksi, mutta oon täällä taas! Mun postausinto on näköjään hyvin suuresti vaihtelevaa, mutta aina sillon tällön tulee fiilis että haluaa päästä taas kirjottelee. Tää postaus mun on pitäny tehä jo kohta kaks viikkoa, mutta elämä on ollut hieman kiireisenpuoleista enkä oo löytäny sopivaa rakosta tulla kirjottaa. Okei, asiaan saattaa ehkä vaikuttaa myös se, että näitä tähän postaukseen tulevia kuvia oli läpikäytävänä semmoset reilut 500, eikä se homma oo mun lempparia sit ollenkaan. Mutta, hypätkääs nyt mun mukaan muistelee mun elämäni ensimmäistä ulkomaanmatkaa, joka suuntautu Pohjois-Saksan kauniisiin maisemiin!


1 2 3 4 5

Menomatka suju lentojen osalta loistavasti, mutta matkalla Hampurin lentokentältä Gardingiin alkokin sit ongelmat. Tehtiin tuota normaalisti 2 tunnin matkaa varmaan viis tuntia, raahattiin matkalaukkuja vieraassa maassa junasta junaan, portaita ylös ja alas, vieraita katuja ristiinrastiin bussipysäkille ja vielä kerran junaan ja toiseenki. Nälkäsenä ja väsyneenä kaikki se säätäminen alko jo tuntua ihan epätoivoselta, mutta lopulta päästiin perille ystävämme luo, jota ei oltu nähty kahteen kuukauteen. ♥


6 7 9 10 11 12 13

Me ei oltu etukäteen tehty mitään kovin tarkkoja suunnitelmia että mitä halutaan noitten päivien aikana tehä, ja se oli oikeestaan hyvä, koska voitiin sit ihan vapaasti mennä ja tehä mitä just sillä hetkellä huvitti. Seikkailtiin aika paljon autolla ympäriinsä, kierrettiin lähikaupunkeja ja käytiin yhtenä päivänä jopa Tanskan puolella pyörähtämässä. Mä ihastuin ihan täysillä noihin saksalaisiin ja tanskalaisiin katuihin, ja se pikku kylä missä Tanskan puolella käytiin (Tønder) oli aivan ihana! Tuolla kirkossa Finlandia kajahti muuten hienommin kuin koskaan.

14 15 16 17 18 19 20 21

Sankt Peter-Ording ja Pohjanmeren tuuliset rannat ♥


22 29 27 28 23 24

Kaiken jälkeen ei voi muuta kun todeta että olipahan seikkailujen seikkailu ♥ Kiitos Maiju ja Noora, kiitos Maijun aupair-perhe että saatiin olla, kiitos Saksa ♥

torstai 27. heinäkuuta 2017

olipa kerran Allu ja Linkki

2 1 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12

Jos tää ois satu, niin se täyttyis nauravaisten kuvien lisäksi kahden ehkä-vähän-höpsön tytön seikkailuista Kuopiossa. Juonen runkona ois mielijohde, joka kieputtelisi lukijaa Mäkkärin autokaistan kautta metsäretkelle, Ikean lihapullatiskille, vaatekauppojen alennusrekeille, Puijonnokan näköalapaikalle, mustikkamättäille, pikkuiseen satamaan, traktorin hyttiin. Lukija vois myös kuvitella taustalle auton hurinaa, kerta toisensa jälkeen peräkkäin soivan Nousee päivä, laskee päivän, ''kato mikä taivas!!'' -huudahduksia, haaveilevaa keskustelua ja luonnon hiljaisuutta.

Okei, mä en oo satukirjailija, eikä musta koskaan semmoista myöskään luultavasti tule. Mutta melkein sadulta nuo päivät Aliisan kanssa tuntu, niin onnellista se oli työarjen keskellä. Aliisa on yks niistä ihmisistä, joihin oon saanu viimesen vuoden aikana tutustua paremmin, enkä vois onnellisempi olla siitä että tutustuttiin. Meijän on vaan niin helppo olla yhessä, ymmärretään toisiamme ja voidaan ihan rauhassa olla sitä mitä ollaan. Ja mikä parasta, molemmilta löytyy saman verran semmosta elämänhulluutta, joka saa esimerkiks tekemään u-käännöksen ja palaamaan taakse jääneeseen hienoon paikkaan kattomaan auringonlaskua, tai vaihtamaan vielä lennosta suunnitelmaa ja jäähä kuvaamaan maailman hienoimman keltasen traktorin luo. Joka on muuten mun tuleva hääauto. Miks kaikki aina nauraa ku haaveilen traktorista hääautona? 

Niin että kiitos Aliisa kun kävit, palataan ja halataan ♥

maanantai 17. heinäkuuta 2017

the Koli kansallispuisto

*kuvaspämmivaroitus !*

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 17 18

Eikö ookkin ihanaa, kun isommat tai pienemmät haaveet toteutuu? Ja vielä ihanampaa, kun haaveen toteutuminen ylittää kaikki odotukset (vaikka ne ois asetettu miten korkeelle tahansa)?

Mä oon haaveillu retkestä Kolin kansallispuistoon jo pitkään. Jo viime kesänä puhuttiin parin ystävän kanssa, että vois lähtee käymään siellä päiväseltään, mutta se sitten jotenki kummasti jäi. Mutta kuten kuvista näkyy, niin toista kertaa tää reissu ei enää jääny pelkästään puheen tasolle. Me ihan oikeesti lähettiin, ja onneks lähettiin!

Meillä ei etukäteen ollu oikeestaan minkäänlaista kuvaa siitä, että mikä reitti tuolla ois järkevä kulkee, kun niitä polkujahan menee ristiinrastiin vaikka kuinka paljon. Kysyttiin neuvoa infosta ja saatiin vinkiksi 7,5km pitkä lenkki, joka kulkee useitten näköalapaikkojen ohi. Käytiin ensin mutka Mäkrävaaralla, käveltiin takaisinpäin samaa polkua (koska tytöt asialla ni ei löydetty yhtä karttaan merkittyä risteystä, josta oltais päästy toista reittiä takaisin päin) ja jatkettiin sitten yhden ihanan melkein-paikallisen naisen opastamana kohti Ukko-Kolia, eli (ilmeisesti, naisen puheista ja turistimäärästä päätellen) sitä päänähtävyyttä. Maisemat oli aivan huikeet ja keli suosi, me nautittiin niin täysillä!

Talsittiin polkuja pitkin perätysten, välillä mietittiin, välillä kuunneltiin, välillä läähätettiin, välillä laulettiin. Välillä pysähdyttiin, ihmeteltiin, ihasteltiin. Korkealla kalliolla Oi maamme Suomi, synnyinmaa kajahti suoraan sydämestä.

Mä oon niin onnellinen siitä, että oon ymmärtäny Suomen luonnon kauneuden ja innostunut tosissani ulkoilusta ja retkeilystä. Viimestään tällä reissulla mulle tuli tunne, että vielä joskus on ihan pakko päästä johonkin pidemmälle vaellukselle. Ois ihan mahtavaa kiertää Suomen kansallispuistoja enemmänkin, nähdä ja kokea luonnon monimuotoisuus ja ennen kaikkea  h e n gi t t ä ä  luonnon raikkautta. Metsän keskellä mä oon kotona.

Sydänsilmäterveisin ~Vanamo