lauantai 23. syyskuuta 2017

toinen toistamme tukien

1 2 4 3 8 6 5

Tiiättekö, kun joskus vaan tuntee olevansa Elossa - isolla eellä kirjotettuna? Mä tunnen niin just nyt.
Elämässä tapahtuu joskus aika hulluja asioita ja tähän syksyyn niitä on mahtunu enemmän kun pitkään aikaan. Isompia ja pienempiä. Ehkä isoin niistä on opisto.

Oon asunu opiston seinien suojassa pian neljä viikkoa, yhdessä noin 115 muun nuoren kanssa. Jo tässä ajassa näistä 115 erilaisesta ihmisestä on muodostunu mulle toinen perhe, jonka keskellä on ollut turvallista olla minä. Me ollaan yhdessä rakennettu kultaisia muistoja elämällä hetki kerrallaan, heittäytymällä lapsen tasolle, laulamalla koko ajan, haastamalla itsemme ja toisemme, pelailemalla ja ottamalla vastuuta yhteisestä hyvästä. Siinä sivussa meille on muodostunut vahva yhteishenki, jonka uskon kannattelevan meitä näistä ensimmäisistä viikoista aivan viimeisiin hetkiin asti. Kerta toisensa jälkeen oon saanut hämmästellä sitä, että miten aivan vieraista ihmisistä on voinut näin lyhyessä ajassa muodostua niin tärkeä osa mun elämää.

2 3 4 5 6

Kolme vuotta sitten kun moni mun kavereista oli täällä opistossa, ihmettelin, että miten niillä riittää kerrottavaa pelkästään opistosta ihan kyllästymiseen asti. Enää en ihmettele. Täällä jokaiseen päivään mahtuu niin paljon kaikkea - tekemistä, ihmisiä ja fiiliksiä - että niistä vois kirjottaa vähintään pitkän blogipostauksen verran tekstiä. Opisto on samalla koulu ja koti, siis lähes koko elämä. Myös ihmiset joiden kanssa jaan arkeni, asuvat täällä. 

Mietin ennen opistoa paljon sitä, että miten tulen viihtymään täällä itseä kolme vuotta nuorempien seassa. Mietin, että löydänkö oman paikkani ja että hyväksytäänkö minut joukkoon. Huoli on ollut turha. Tunnen kuuluvani joukkoon tasavertaisena muiden kanssa ja välillä jopa unohdan sen, että oikeasti olen vanhempi kuin suurin osa opistolaisista. Oon myös sitä mieltä että tässäkin asiassa oma asenne ratkaisee aika paljon. Oon tullut opistoon sillä asenteella, että haluan tutustua avoimesti erilaisiin ihmisiin. En peittele sitä, että olen vanhempi, mutta en myöskään korosta sitä millään tavalla. Joskus jopa tuntuu, että olen lapsellisempi kuin moni muu. Toisaalta osaan tarpeen tullen olla myös rauhallinen isosisko, täälläkin.

7 8 9 10

On opistossa asumisessa toki omat haasteensakin. Koti-ikävä on yllättänyt. Ihan joka hetki ei ole ollut helppoa. Opiston ulkopuolisten ystävien murheet on painanu mieltä. On joutunut miettimään omaa osaani täällä ja muualla. Siitä huolimatta uskon, että tämä vuosi täyttää monet pienet salaiset haaveet ja isommatkin unelmat. Muistojen reppu täyttyy hetki hetkeltä. Vuoden jälkeen sitä reppua kantaa varmasti onnellinen minä. Vuosien 2017-2018 rakrolainen.

1 2 3

Loppusanat: Onko parempaa, kuin makoilla märällä pellolla yövaatteet päällä yhdessä kaukaa meren takaa tulleiden opistoystävien kanssa ja ihailla maailmankaikkeuden kauneutta? Eilen illalla ei ainakaan parempaa voinut olla. Huomisesta en tiedä. ♥

16 kommenttia:

  1. Niin ihana kuulla, että oot viihtyny opistossa. Toivon niin, et on kiva vuosi kokonaisuudessaankin ❤ ja ah revontulet ja opistoystävät. Jotain vaan niin parasta

    VastaaPoista
  2. Ihanasti kirjotettu ja kuulostaaki siltä♡

    VastaaPoista
  3. Aivan huippu! Kiva tänki kautta kuulla näitä fiiliksiä❤️

    VastaaPoista
  4. Aivan superihania kuvia! Ja paljon sydämiä tolle tekstille ja sulle. <3

    VastaaPoista
  5. Pakko kommentoida �� Ihana teksti ja kuvat! Opisto on vaan niin ihana paikka. Tuli omat opisto ajat mieleen tätä lukiessa ❤️ Nauti siellä joka hetkestä! - Matu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ on täällä kyllä niin hyvä olla. Nautin!

      Poista