torstai 14. tammikuuta 2016

merkki elämästä

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11

Hiljaista täällä blogin puolella - vaan ei kyllä tän tytön arjessa. Voisi melkein todeta että huh mikä viikko. Kaikenlaista tohinaa ollu päivät täynnä, mutta sehän on oikeestaan vaan positiivinen merkki elämästä! On ollu tet-päivää, äikän näytelmäprojektin kuvauksia, enkun kirja-arvostelun väsäämistä, vuoden ensimmäinen pilates ja lenkkitreffit Pepin kans. Monenmoista aikaa vievää projektia normaalin elämän lisäks. Eikä tää tähän lopu, vauhtihan vaan kovenee tästä jakson loppua kohti, mutta koitetaan pysyä perässä!

Mutta kattokaapa missä maisemissa ulkoiltiin viime sunnuntaina Nooran, Maijun ja yhen pikkuveijarin kans ♥ Aikalailla täydellisissä, eikö? Pakkanen paukku -20 asteessa, mutta me puettiin kerrosta toisen päälle ja uhmattiin kylmyyttä lähtemällä retkelle laavulle. Aurinko paisto kirkkaalta taivaalta ja me vaan ihasteltiin noita näkymiä. Välillä hörpättiin kuumaa kaakaota ja haukattiin eväät naamariin ja lopulta päätettiin kävellä jäätä pitkin takas Nooralle. Lähes neljän kilometrin kävelyn jälkeen mieli oli kyllä melkosen korkeella. Pakkaslumen narskuminen kenkien alla - ehkä paras ääni maailmassa.

Huomenna ois suunnitelmissa lähtä porukalla Lappariin Maijun luokse ja jos yhtään osaan arvata ni melkosen ihana viikonloppu tulossa. Sen voimalla yritän jaksaa vielä tän illan ahertaa noiden kouluhommien parissa. Huomenna nähään tytöt ♥

6 kommenttia:

  1. Noi maisemat ja kaikki! Niin huikea fiilis oli kyllä kävellä takaisin sieltä kodalta ja vieläpä jäätä pitkin. Kiitos vielä sinullekin viikonlopusta♥
    Ja puhut totta tuon suhteen, että ihana viikonloppu tulossa! Niin mahtavaa nähdä taas pitkästä aikaa porukalla. Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta sano! Kiitoksia teille vaan ❤
      Pian nähäään !

      Poista
  2. Ihania kuvia! Ja mahtava sää kyllä ollu!

    VastaaPoista