perjantai 31. tammikuuta 2014

Tierauhaa


Monet varmasti muistaa vielä tuon kahden vuoden takaisen keväisen päivän, jolloin 11-vuotias Matleena jäi rattijuopon auton alle Lapinlahdella. Tuo rattijuoppo sai teostaan vain 2 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistuksen, vaikka Matu menetti onnettomuudessa henkensä. Käsittämätöntä. Eilisen aikana tämä asia nousi taas vahvasti esille, kun kolarissa mukana ollut Matleenan sisko Hanna oli laittanu muutamalle bloggaajalle viestiä ja pyytänyt apua. Tyttöjen isä siis on jo elokuussa laittanut aluille lakialoitteen rattijuoppojen rangaistuksien koventamiseksi, ja tuohon aloitteeseen tarvittiin 50 000 allekirjoitusta, jotta se pääsee eduskunnan käsittelyyn. Hanna pyysi viestissään bloggaajia jakamaan tätä tietoa ja linkkiä josta alotteen pystyy allekirjoittamaan. Onneksi nämä erittäin suositut bloggaajat ottivan asian tosissaan, ja kirjoittivat asiasta blogeihinsa. Nimittäin eilisen aikana allekirjoituksia tuli yli 30 000 lisää! Eilen aamulla niitä oli n. 21 000 ja illalla jo 52 000! ♥♥ wow! Tästä taas huomaa sosiaalisen median valtavan voiman, ilman näitä bloggaajia, ja kaikkia niitä ihmisiä jotka jakoivat tietoa eteenpäin mm. Facebookissa (esimerkkinä keskosena syntyneen Pirpanan isä), ei varmastikkaan oltaisi tässä pisteessä. Syy miksi olen tästä näin innoissaan, on se, että olen tuon poisnukkuneen Matleenan siskon ja ystävän hyvä ystävä ♥ vaikka en Matua ehtinytkään koskaan näkemään (koska tutustuin ystäviini vasta viime vuonna) niin tämä asia on mulle tosi tärkee. Voisi sanoa että jos tämä lakialote menee läpi, niin tyttöjen isä on tehnyt koko kansalle suurenmoisen palvelun. Ja on kyllä tehnyt vaikka ei menisikään, kun tietoa on saatu levitettyä. Rattijuoppous on vaikea ongelma, josta seuraa usein suurta murhetta ja huolta. Vaikka minkään mittainen vankeusrangaistus ei saa Matua enää takaisin, pitäisi rangaistuksen sentään olla kohtuullinen. Sitä tuo vaivaiset 2vuotta ja risat ei kyllä missään määrin ole.. toivottavasti Suomen teille saataisiin vihdoinki rauha ♥

PS: Vaikka tuo 50 000 allekirjoittaneen raja on mennyt jo kepeästi rikki, voi aloitteen vieläkin allekirjoittaa TÄÄLLÄ , mikäli olet täysi-ikäinen (harmittaa hirveesti kun itsekkään en pystynyt tuota allekirjoittamaan syystä että olen vasta 16 :/).

4 kommenttia:

  1. Huiipppua ku tuli tii 50 000 reimusti täyteen ja yli reippaasti!!<3

    VastaaPoista
  2. Oon niin onnellinen että saatiin se 50 000 täyteen!♥ Kyllä kelpaa hymyillä, vaikkakin asian takana on ystävän menetys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan käsittämätöntä ja upeaa et tuli tarpeeks allekirjotuksia♥ kyllä kelpaa hymyillä todellaki, jospa tällä saatais jotain tuloksia aikaan.

      Poista