keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

seppeleen hiuksille painaa mä saan

10 11 3 2 4 6 7 8 9 12 13
mun kuvat ©Mirka Savolainen

Näyttääkö onnelliselta? Sitä se kyllä olikin. Eilen mulla oli vapaapäivä ja pitkästä aikaa olin ihan vaan Kuopiossa. Näin Mirkaa ja Heidiä keskustassa, käytiin kaupan kautta, haahuiltiin tiemme jotakin reittiä Vänärille piknikille, oltiin vaan ja nautittiin. Löysin ihan sairaan paljon päivänkakkaroita ja tuli fiilis että vois pitkästä aikaa räpsiä kuvia. Onneks oli mestarikuvaaja matkassa ni saatiin ikuistettua tuoki onnellinen hetki. Mirka totes että mä näytän ihan rakastuneelta ja kieltämättä olo oli tolla hetkellä semmonen sekavan onnellinen. Tiiättekö, semmonen että tekee vaan mieli hymyillä ihan hölmönä välittämättä siitä, mitä muut ympärillä olevat ihmiset aattelee.

Muistatte ehkä ne postaukset, missä oon kuvaillu fiiliksiä montun pohjalta. Aika iso ero noihin eilisiin fiiliksiin, eikö? Mutta tämmöstä on mun elämä. Niinkun jo eilen sanoin, niin fiilikset heittelee päivittäin ihan huipulta ihan pohjalle. Se on toisaalta ihan jees - sillon kun kaikki hymyilyttää. Mutta se on myös ihan älyttömän raskasta, niin mulle itelle kun läheisille ihmisille. Tää kulunut vuosi abivuoden stressinaiheineen, lähipiirissä sattuneiden muutoksineen ja fiilisten heittelyineen on ollu mulle yks elämän raskaimmista. Se on vaatinu monia pakenemisia mettään, puheluita ja viestejä ystäville, arvojen uudelleen punnitsemista, itseensä tutustumista. Ahistuksesta ja syyllisyydestä on tullu tuttuja kavereita, miksi on ollu käytetty sana ajatuksissa.

Vuoden aikana oon saanut ympärilleni oikealta tuntuneen kaveriporukan, viettäny onnellisia hetkiä luullen niiden kestävän ikuisesti, menettäny raastavalla tavalla sen joukon, tutustunu jälleen uusiin ihmisiin, kulkenut ystävän kanssa vierekkäisiä polkuja ylämäkeen ja alamäkeen läheisemmin kuin koskaan, saatellut elämäni ensimmäistä kertaa läheisen viimeiselle matkalleen, istunut aika monta kertaa kirjoitussalissa, valmistunu ylioppilaaksi omat odotukset ylittänein arvosanoin, täyttänyt hakupaperit opistoon, päässyt sinne sisään, saanut vierelle ihmisen, joka on pyyteettömästi kuunnellut ja auttanut, tehnyt töitä ja uupunut, jatkanut sinnillä eteenpäin vaikka monta kertaa ois tehny mieli luovuttaa.

Usein on ollut fiilis, että en mä oo ansainnu ympärilleni niitä hyviä ihmisiä, ketkä siinä tällä hetkellä seisoo. Enhän mä osaa antaa itestäni mitään takaisin. Olen vain taakka. Kun en rakasta itseäni, en pysty myöskään rakastamaan muita. Mutta ne ihmiset jaksaa silti edelleen olla siinä. Vaikka toiset lähti, niin olen saanut tuplasti enemmän takaisin. Oikeita ihmisiä. Se on ihmeellistä. Ja nyt kun omat ajatukset alkaa pikkuhiljaa olemaan jo vähän valoisampia, jaksan myös välittää muista - ainakin hetkittäin. Just nyt olo on kiitollinensiunattuonnellinen. Ja ihan vähän myös höntti. ♥

Sade kastelee luonnon raikkaaksi ikkunan takana, mä makoilen omalla sängyllä ja hengitän sitä raikkautta avoimesta parvekkeen ovesta ja hymyilen jälleen.

15 kommenttia:

  1. Ihana kuulla että oot onnellinen! Ja aivan ihania nuo kuvat susta, tulee hyvä mieli ku kattoo niitä:)

    VastaaPoista
  2. ❤ noille kuville, aivan ihania.ja myös sulle! Viimenen vuosi on kyllä ollu melkosta pyöritystä, mutta eiköhän tää tästä tasaannu muutaman kuukauden päästä. Halaus ja tsemppii elämään, vai mite se meni! ❤ xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤ myös sulle! Niimpä, ja toivottavasti tasaantuu! xd alkaa kohta jo pikkuhiljaa riittää tää pyöritys. Mut samoin! ❤

      Poista
  3. No voi sua ihanaa. Sun tyyli kirjottaa on ihan sairaan ihana. (Meinasin kirjottaa ihaa) Mun mielestä sun kaltanen ihana luonnonlapsi todellakin ansaitsee ystäviä ympärilleen. Hali sulle ihanuus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos mirka <3 Niin kyllä sitä itekki aattelee että jokkainen ansaitsee ystäviä ympärilleen, mut silti se on välillä vaikee ite aatella niin omalle kohalle. Mutta onneks te ootte ❤

      Poista
  4. Niin ihania kuvia, jotka kertoo just siitä, millanen oot. Luonnonlapsi. <3
    Jotenkin niin ihanasti kirjotit nuista asioista. Kaikesta ikävästä on selvitty ja vahvempana vain eteenpäin. Mä vielä vähän puolitiessä, mutta onneksi sä oot mun ystävä siltikin ja pysyt siinä vierellä. Siks just säkin oot ansainnu kaikki ystävät sun ympärille. Kun pysyt muiden vierellä vaikeimpinakin aikoina. (Ehkä ymmärsit pointin)
    Olet tärkeä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirka onnistu kyllä saamaan niin mun näkösiä kuvia, kiitos hälle ❤
      Näimpä! Ei ihminen oo koskaan valmis, en minäkään, vieläkään. Mutta tottakai mä pysyn enkä mihinkään lähde. Et säkään oo tehny mulle niin, vaikka monenlaista on ollut matkanvarrella hidasteena.
      ❤❤❤

      Poista
  5. Sä oot kyllä tosi taitava kirjoittaja! Ihana postaus ja mahtavaa kuulla, että sulle kuuluu noin hyvää. Tuli ihan hyvä mieli itellekin :) Oon lukenut sun blogia jo jonkun aikaa ja on ollut kyllä suuri lohtu huomata, että sä oot painiskellut samojen juttujen kanssa kun mäkin – ne vähän synkemmät fiilispostaukset ovat olleet just sitä parasta vertaistukea mulle niinä hetkinä, kun on tuntunut, että on ajatustensa kanssa ihan yksin ja että kaikki muut ihmiset ovat jotenkin niin hirveän valmiita ja itse vielä niin kovin kesken. On ollut kyllä helpottavaa lukea sun blogia ja huomata, ettei oikeasti ole suinkaan ainoa, jolla on ollut oma paikka vielä vähän hakusessa.

    Vaikutat ihanalta, jatka samaan malliin! <3 Ja toki ihanaa loppukesää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon tästä kommentista! <3 Et tiiäkkään miten arvokasta ja ihanaa on saada tämmöstä palautetta lukijoilta ❤
      Se on kyllä niin totta että vertaistuki on parasta lohtua sillon kun tuntuu että painii ihan yksin omien ajatusten kanssa. Jos sillon joku onnistuu sanottaa sitä fiilistä kuvaavalla tavalla ni tulee semmonen olo että ehkä en ookkaan niin epänormaali, kun mietin tämmösiä asioita. Ja et kyllä suinkaan oo ainoa jolla on ollut oma paikka hakusessa - enkä usko että edes me kaksi oltais ainoita. Niinku tuolla aiemmin kirjotin, ihminen ei oo koskaan valmis. Mut ehkä joihinkin kysymyksiin saa vastauksen jossain vaiheessa elämää, ja toisten kanssa oppii vaan elämään. Uskon että kaikki myllerryksetkin on meille tarkotettu opettajiksi. Ehkä vielä joskus mekin tiedämme edes hiukan paremmin että mitä olemme ja mitä haluamme olla ❤

      Ihanaa kesänjatkoa sulle myös ❤

      Poista