vapaus ilo onni elämänkevät

Pitkästä aikaa täällä, edessä tyhjä tekstikenttä. Vähintään yhtä tyhjää lyö pää. Mitä tähän kuuluu kirjoittaa?

Elämä rullaa. Omalla painollaan, päivästä toiseen. Kun arkea ei enää tahdita koulu, on elämä jännittävän vaihtelevaa. Käyn töissä, hoidan lapsia, näen ystäviä, reissaan keskellä viikkoa. Aloitan aamun terassikahveilla tai verenluovutuksella, lähden hetken mielijohteesta käymään kirpparilla, soitan pianoa yksin hiljaisessa talossa tunnin putkeen. Välillä vedän kumpparit jalkaan ja lähden metsään, istun tunnin tutulla puunrungolla ja äänitän ystävälle viestejä. Pohdin elämää, ihmissuhteita, tulevaisuutta. Tuijotan iltataivaalle toisiinsa kietoutuneiden oksien lävitse, hengitän syvään ja punon mielikuvien verkkoa ajatuksissani.

Tän kevään aikana oon yrittänyt herättää eloon taas niitä puolia minusta, jotka jäi lukioelämän jalkoihin. Oon lainannu kirjastosta ison pinon kirjoja (joista yhtäkään en tosin oo vielä saanut luettua loppuun), soittanut viulua, lenkkeillyt ja ulkoillut. Oon huomannut, että vaikkei mulla vielä muutama kuukausi sitten ollut hajuakaan siitä, miten saan ajan kulumaan kun ei ole enää koulua, niin yhtenäkään päivänä mulla ei ole ollut tylsää. On tullut huomattua, että asiat kyllä järjestyy. 

Päivä päivältä lähenee myös se päivä, kun lukioelämä saa lopullisesti loppunsa. Tuntuu hurjalta. Yhtenä päivänä kävelin Prisman käytävää ja huomasin esille laitetut valkolakit. Pysähdyin ja aattelin ihan vaan läpällä ja huvikseen kokeilla, miltä se lakki näyttää päässä. Tuli outo olo, että ihanko oikeasti tuo lakki on vielä tän kevään aikana mun päässä merkkinä suoritetusta koulusta. En kyllä usko. Mutta niin kai sitten.

Että semmoista kai vaan, elämää. Niin kuin aina tähänkin asti. Jokainen päivä luo elämän räsymattoon erivärisen raidan. ♥