tiistai 29. marraskuuta 2016

ihmemaa

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12

Se yllättää joka vuosi. Luonto, pakkaspäivän kauneudellaan.

Tänä aamuna heräsin varmaan tän talven kauneimpaan aamuun - kuusen oksat huoneen ikkunan takana lumisena, ulkona kirpsakka pakkanen ja siniseltä taivaalta paistava aurinko, joka värjäs koko maiseman kultaseks. Ei siinä ollu vaihtoehtoja kun vetästä pari kuppia aamukahvia naamariin ja suunnata ulos. Ja ei kuulkaa ois voinu paremmin päivä alkaa. Jotain siitä fiiliksestä kertoo ehkä se, että hypin yksin keskellä mettää ja melkein nauroin. Ja kotona kysyin siskolta, että onko normaalia olla näin onnellinen yhestä vapaapäivästä - kuulemma ei.

Lauantaina Lapinlahella järjestettiin perinteinen joululauluilta, ja vaikka keli oli suorastaan kamala(n liukas), lähettiin me porukalla sinne laulamaan. Oli niin fiilis hiljentyä ensimmäistä kertaa tälle vuodelle oikeesti laulamaan perinteisiä joululauluja nuoria täynnä olevaan kirkkoon ja sen jälkeen vielä nauttia yhteisestä illasta. Loppujenlopuks iltaan sisälty niin legendaarista automatkapaasausta, Siilinjärven kylähullujen elämän seuraamista, Rappakaljan pelaamista ku uudelle levelille vietyä lumisotaakin. Eikä nukkumaan voinu mennä muuta ku hyvällä mielellä.

Välillä kun elämässä menee oikein tosi hyvin ja on monta päivää tosi onnellinen, sitä miettii että millonkahan täältä pilven päältä putoaa alas maan pinnalle - ja kuinka kovaa se tulee tapahtumaan. Mutta toisaalta, turhapa sitä on nyt vielä murehtia, päivä ja hetki kerrallaan eteenpäin. Toivottavasti jollain muullakin on elämässä edes ripaus tästä onnellisuudesta mitä mulla just nyt - tää nimittäin saa hymyilemään aika leveesti. Nauttikaa, eläkää täysillä ja huonoimpinakin hetkinä muistakaa kiittää.

Onnellinen ja niin vapaa Linkki kiittää ja kuittaa. ♥

peeäs. Jos haluut seurata mun touhuja reaaliajassa, ota haltuun mun snäppi @linkkiii

8 kommenttia:

  1. Ei sille meidän lumisodalle voi kun nauraa (ja sille et vaatteet oli yhtä märkiä ko suoraan pesukoneesta otettuina). :D ehkä parhaat lumisodat ikinä!
    Tää päivä näytti taas niitä parhaita puolia talvessa, aiettä nautin. ♥ Ei ees haitannu seistä pysäkillä vähän ylimäärästä vaikka se stoori oli sit kyllä #vainminäjutut, mut mitä pienistä, haha.
    Ps. On normia nauttia nuin paljo vapaapäivistä. Huomenna lähtee, melkein viikon loma kouluhommista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä :D kotia ku pääs ni ensimmäisenä vaatteet kyllä vaihtoon.
      Siis tommoset aurinkoiset pakkaspäivät on kyllä ihan paras puoli talvessa! Rakastan. ❤
      Oiettä,nauti!

      Poista
  2. harmittaa kun oon kaiken valoisan ajan koulus. sieltä on kiva muuten kurkkia pihalle että sais muuten hyviä kuvia nyt. puol neljän aikaa ei täälä ainakaan enää auta mennä ottaa kuvia jos haluaa muitakin kun epätarkkoja suttuja.. ja viikonloppusin sataa ylläriylläri räntää :( eikö oo positiivista :D kommentin pointtina se että onpa hyvälaatusia ja onnistuneita kuvia!! onneks joku saa ees kuvattua noita maisemia valoseen aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiiän ton tunteen ku kurkit luokan (puoliks suljettujen) sälekaihdinten takaa et oispa kiva keli mutta eipä taia päästä kuvaamaan... Sen takia nautinki noista vapaapäivistä varmaan enemmän ku on ees normaalia.
      Kiitos paljon, mustaki näistä tuli jotenki kivoja!

      Poista
  3. Mää vaan hymyilen jälleen täällä koulun käytävällä. Mää niin voin samaistua siihen että nauraa itekseen metässä. Varsinkin jos on pakkasta lunta ja vieläpä aurinko nii sitä tuntee ihan pakahtuvansa onnesta. Sairaan piristävä postaus ja hei noi kuvat oli kyllä ihan buenot 👌❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana oot ! Pakkanen, lumi ja aurinko on kyllä iha täydelline yhistelmä. Kiitos paljon ❤

      Poista
  4. Ihana takki. Ihanan värinen. Voi haluan saman värisen. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mä tykkään siitä kyllä edelleen vaikka se onkin jo kolmatta tai neljättä talvee käytössä! :)

      Poista