maanantai 6. kesäkuuta 2016

Vanuvuori

1 2 3 4 6 5

Me käytiin retkellä!
Eilen laitoin Kaislalle viestiä että tehtäiskö jotain, on aika tylsää ja sitä paitsi mun ainut virallinen kesälomapäivä tänä kesänä. Pian me oltiin jo suunniteltu ostoslista (hillomunkkia, vaahtokarkkia ja keksiä) ja sovittu työnjako ja määränpää. Minä huristelin kauppaan ja Kaisla laitto sillä aikaa eväät kuntoon ja sit vaan mentiin, mars matkaan.

Meillä oli niin kivaa, ettei ees huomattu ajan kulumista. Kiivettiin ylös Vanuvuorelle, sytytettiin nuotio risuista, juotiin termospullokahvia ja nautittiin siitä että sai vaan olla luonnon helmassa. Takasin päin käveltiin eri reittiä ja törmättiin sattumalta lammaslaitumeen keskellä mettää. Kaisla keräs ison kimpun luonnonkukkia äitille vietäväks ja mä kyykin kukkien keskellä kuvaamassa. Löydettiin myös ihana vanha lato ja pysähyttiin siihenki hetkeksi kuvaamaan. Retken jälkeen lämmitettiin vielä pihasauna ja oikastiin hetkeks väsyneet jalat lauteille.

Tänään herätyskello soikin sit aamulla seittemältä ja ensimmäinen työpäivä on nyt ohi. Paljon on uutta ja opittavaa, mutta onneks asenne ratkasee ja työkaverit tsemppaa! Huomenna on mun ensimmäinen oikea aamuvuoro, mikä tarkottaa sitä että kello soi 3.30 ja eikun pyörän selkään reippahasti polkemaan 9 kilometrin matka. Toivokaa mun puolesta poutakelejä tälle kesälle ettei kovin monena aamuna tarvi kastua litimäräksi! Kello on nyt vähän vaille seittemän ja mä tässä just suunnittelen nukkumaan menemistä, meinaa väsyttää sen verran paljon että kunnon unet tekis just nyt terää.

Mutta viettäkäähän haukoja kesäpäiviä ja nauttikaa lomasta te kellä siihen on mahollisuus! 

6 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! <3 Luonto on vaan niiiin paras paikka rentoutua ja nauttia elämästä. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ❤ samaa mieltä, mettä rauhottaa nii paljon ja oikeesti se on varmaa tyylii ainut paikka missä osaan olla täysin vapaa itteni!

      Poista
  2. jos saa kysyä niin mitä teet kesätöikses? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon isossa päivittäistavarakaupassa maito-osastolla :)

      Poista