sunnuntai 24. tammikuuta 2016

sunnuntaifiilis

4 minä 2 5

Kolmen euron alelöydöt on monesti niitä, joista tulee paras mieli. Niin tälläkin kertaa - siis miten paljon voikaan saada iloa yhestä paidasta, joka on vieläpä melko tavallinen ? Mutta kyllä se vaan pistää hymyilyttää kun keksii että hei, täähän käy täydellisesti tän hameen kanssa ja ton, ja ton. Yksinkertaisuus ja monikäyttöisyys

Heipodei, täällä taas näin sunnuntaina, melko vakiintuneeseen tapaan! Tää viikonloppu on sujunu pitkästä aikaa kivasti omalla painollaan, kotona rentoillen ja jakson viimesiä kouluhommia ahertaen. Perjantaina otettiin Violan kanssa vihdoin pelkoamme sarvista kiinni ja käytiin koulupäivän jälkeen vaihtamassa pussilliset verta hyvään palveluun, kahviin ja kinkkuvoileipään Punasessa Ristissä. Ja voitteko kuvitella, miten mahtavan fiiliksen tollanen pieni hyvä teko sai aikaan? Aivan niin ihana alotus viikonlopulle, ettei sen jälkeen kyllä paljon mikään voinu mennä pieleen. Eikä kyllä oo mennykään.

Eilen alotin aherruksen jo aamulla ja kävin hoitamassa työt pois alta ennen puoltapäivää. Kirjotin tekstitaidon vastauksen, pähkäilin matikan läksyjä, siivosin oman huoneen ja vaihoin puhtaat lakanat. Illalla olo oli aika naatti, mutta oli ihana käpertyä hyvän kirjan kanssa lämpimän peiton (tai siis maailman pehmeimmän viltin ja peiton) alle rauhottumaan ja ajoissa nukkumaan. Tänä aamuna heräsinki virkeenä jo ennen yheksää ja alotettiin päivä pienellä sunnuntaiajelulla (=neljänneks viimenen pakollinen ajotunti!). Hyvillä fiiliksillä tästä viikonlopusta kohti tän jakson viimesiä päiviä ennen koeviikkoa. Vaikka ens jakso tulee olemaan raskain tähän mennessä, niin yritän aatella positiivisesti ja elää päivä kerrallaan. Onneks on kaikkea kivaa ootettavaa!

Tsemppihali jokaiselle ens viikkoon ja kiitos viime postauksen ihanista kommenteista! ♥

10 kommenttia:

  1. Ihanaihana tää postaus ja hyvä te♥ Ihan huippua! Tsempit sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos ♥ Oli nii siisti fiilis oikeesti sen verenluovutuksen jälkee et varmana mennää uudestaan!

      Poista
  2. Jotenkin linkkimäinen asu tuo!♥
    Samoissa tunnelmissa mentiin täälläkin viikonloppu, kotona oleillen ja koulujuttuja tehden - ei vissii yllätys kun kattoo tota koeviikon alkamispäivää. :D
    Tsemppihali sulle myös lukemiseen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenki tykästyin toho asuun!
      Joo nää muutamat päivät ennen koeviikkoo on aina täynnä tekemistä... mutta kyllä tästä selvitää niiku aina ennenki!
      Kiitos ja samoin ❤

      Poista
  3. ihania kuvia! ja hei mäki haluaisin käydä luovuttamas verta, mut pahoin pelkään ettei mulla oo tarpeeks hyvää (mulla on huono hb esimerkiks) ja en saa luovuttaa.. no mut ehkä mä kumminki voisin selvittää sen xd vähä te ootte hyvin saanu ajettua ja kohtaha sulla on jo se ajokortti! tsemppii kouluun ja viimesii ajoihi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ❤
      No kannattaa ainaki käydä yrittämässä! Täällä ainaki sai nii hyvää palvelua että jo pelkästää siitä päivä parani :)
      Nojoo ollaan kyllä yllättävän paljon saatu ajettua nyt. Tosin ajetaan kyllä enemmän kun pelkästää noi pakolliset koska en oo käyny ees teoriakokees vielä ja liukasajoki vielö suorittamatta :D mutta ehkä se korttiki vielä joskus tulee!
      Kiitos paljon ❤

      Poista