keskiviikko 16. joulukuuta 2015

joulufiiliksissä

1 2 3 4 5

Lauantai-iltana mietittiin Kaislan kans että mitähän kivaa keksis. Mun oli tehny mieli lähtee retkelle jo monta viikkoo, joten päätettiin sit joulukuisesta pikkupakkasesta ja pienestä lumisateesta huolimatta pakata reppu täyteen evästä ja lähtee laavulle iltaa istumaan. Vilja lähti kuskiksi ja Aukkikin hyppäs kyytiin, ja nii me sit neljän naisen voimin sytytettiin nuotio, paistettiin nakkia ja mutusteltiin tuoretta pullaa tulen lämmössä. Lopulta kun tuli alko hiipua, lähettiin kaupan kautta Kaislalle lämmittämään pihasaunaa. Kaupassa saatiin kyllä ihmetteleviä katseita, kun talsittiin sinne viimesen päälle pukeutuneen nuorison sekaan tuulihousuissa ja toppatakissa, pipo syvälle päähän vedettynä ja savunhajusena. Mitä sitä nyt turhia hienostelemaan. Saunan lämpiämistä ootellessa paistettiin joulutorttuja ja lämmitettiin glögiä ja nautittiin rauhallisuudesta ja kynttilän valosta ♥ Onko parempaa?

Rentouttavan viikonlopun jälkeen tää viikko alko aivan ihanasti maanantain auringonpaisteella ja sillä hennolla lumikerroksella joka oli yön aikana ilmestyny maahan. Vaikka ressiä meinaa taas pukata (mihin se alkujakson helppous taas hävis?) nii oon ollu koko viikon jotenki hyvällä tuulella. Ehkä se on tuo lähestyvä joulu mikä saa mielen iloseks? Mua ei ainakaan yhtään haittaa, että viikon päässä häämöttää kahen viikon loma ja kaikki ihanat suunnitelmat mitä sille ajalle on suunniteltu. Toisaalta ei kyllä myöskään haittaa, että tässä on vielä tää ruhtinaallinen viikko aikaa hommata ja tehä valmiiks viimeset lahjat ja toimittaa ne perille. Kiirettä piisaa tonttujen apulaisilla.

Mutta nyt kyllä täytyy lähtee taas hakemaan jotain lämmintä juotavaa kipeelle kurkulle, joten palataan!

6 kommenttia:

  1. Niin ihana ilta ollu teillä! Notskilla on parasta iltasin❤️ Toi lähestyvä joulu kyllä saa suunpielet ylöspäi ja myös se että vihdoi eile ehdin postata ja palata tauolta!
    Ja täälläkin kiirettä pukkaa, mutta onneks osa on mukavaa puuhaa, niinku vaikka paketointi tai muu jouluu liittyvä juttu! :)
    Kohta taitaa pukata myös väsymystä ko tähä aikaa hereillä ja 6.30 herätys, haha xdd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä! Ihan parasta ♥ Ulkoilu ja vaikka sata sydäntä.
      Joo kiire tuntuu olevan vakio näin joulun alla, vissiin muuallakin kun täällä osotteessa. Noh, jospa sitä jouluks ehtis sit hiljentyä ees hetkeks.

      Poista
  2. Voi vitsit miten kivalta kuulostaa!! Ja ihania kuvia myös:') ikävä sua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ihanaa ja mukavaa meillä kyllä olikin! Voi Sini, nähtäspä me pian! ♥

      Poista
  3. Voi tollaset illat on niin ihania ♥ ja tää kuvien tunnelma on taas niin kiva. oikeesti uskomatonta jotenki miten vähä aikaa jouluun enää on! onneks voin nyt keskittyä siihen ku loma alko eilen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! ❤ ihan parhaita.
      Ja niimpä, siis neljä päivää aattoon? Meillä tosin on koulua vielä keskiviikkoon asti mutta kyllä se joulumieli silti alkaa jo hiipiä mieleen ❤

      Poista