keskiviikko 12. elokuuta 2015

viimeinen

3 1 2 4 5 6 7 8 9 10

Mulla on ollu jo hetken ajan sellanen olo että tekis mieli tulla kirjottelemaan ihan peruskuulumisia, ja mikäs sen sopivampi ajankohta sille kun viimesen lomapäivän ilta heh. Tää loma on kyllä vedetty alusta loppuun niin täysillä ettei oo paljoa ehtiny pysähtymään. Oon ottanu jokaisesta hetkestä kaiken irti, saanu satoja uusia kultaisia muistoja, nauttinu elämästä. Oon paiskinu töitä, ollu väsynykkin välillä, mutta ollu silti  o n n e l l i n e n. Vaikka olo ei oo erityisen levänny näin viimesen lomapäivän iltanakaan, niin silti en kadu ainuttakaan tempausta, reissua, tai ex-tempore illanviettoa. Niistä jokaisella on merkitystä ja ne on niitä hetkiä joita voin muutaman kuukauden päästä muistella haikeudella ja palata onnen hetkiin kuvien avulla. Kiitos kesä ♥

Eilen vietin loman toisiks viimestä päivää mökillä rakkaan serkkutytön seurassa. Nähään Alinan kans aivan liian harvoin (tyhmä välimatka miksi olet olemassa) ja se on oikeesti harmi koska Alina on se jonka kans oon ollu eniten serkuista ja joka on myös mun sielunkumppani monessa asiassa ja pystytään vaan olee niin rennosti toistemme seuras. Nytkin grillailtiin rauhas maissia, istahettiin kivelle syömään niitä, juteltiin ja avauduttiin. Käytiin puolentoista tunnin souturetkellä, maattiin veneessä keskellä järvee jalat laidan yli heitettynä, soudettiin saaren kivelle istuskelemaan, räpsittiin kuvia ja nautittiin täydellisestä elokuun illasta. Voisin sanoo että täydellistä.

Tänään lähin heti aamusta keskustaan hoitamaan viimesiä hankintoja ennen huomista. Kiertelin rauhassa kaupoissa ilman kiirettä, kävin kirpparilla ja löysinkin sieltä pitkästä aikaa pari paitaa. Kaheltatoista oltiin sovittu treffit koulukavereitten kans ja käytiin testaamassa Kuopioon avattu uus kahvila viimesen lomapäivän kunniaks. Käväsin vielä nopeesti Matkuksessakin ostamassa kavereille tuparilahjoja (hassua muuten et niin moni mun kavereista on muuttanu omaan kämppään täs viime aikoina!) ja tän loppupäivän oon vaan kuluttanu kotona hengaillen. Oikeestaan just nyt on hyvä fiilis palata huomenna kouluun. Oon kiitollinen tästä kesästä - kaikista niistä hetkistä ja ystävistä, jotka on tehny niistä kultaisia. Nyt saa arki tulla.

PS: Aivan sairaan iso KIITOS teille kaikille ihanille lukijoille ♥ Nyt on parin päivän aikana taas tullu monta uutta lukijaa ja itseasiassa 100 rekisteröityneen lukijan rajapyykkikin meni rikki viime viikonloppuna! Oon niin sanoinkuvailemattoman kiitollinen teille - te teette tästä hommasta mukavaa ja piristätte aina ihanilla kommenteillanne ♥ Ootte ihania pus!

10 kommenttia:

  1. Oivitsi, aivan ihania kuvia! <3
    Tänää oli kyllä oikeesti tosi jees mennä kouluun vaikka niinku sanoit, ei kesällä hirveesti (jos yhtään) ehtiny pysähtyä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Nojoo on ihan jees palata kouluun kyllä!

      Poista
  2. vähä myöhää sanon mut näin sut muute ruisrockis :DD en vaa kehannu tulla moikkaa ko olit isos porukas siel, ois ollu siistii jutella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öhh mä en nyt tiiä mitä pitäis vastata :D en ollu nimittäin Ruisrockis enkä missään muullakaan festarilla, oot tainnu sekottaa mut johonki toiseen :) Mutta jos joskus mut näät ni tuu vaan moikkaamaan!

      Poista
  3. Ihania kuvia! Samoin tää koko postaus oli ihana, ihan perus kuulumispostaus mutta jotenki oli tosi kiva lukee tätä :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan rentoja kuvia, nuista kuvista näkyy niin sellanen nautinto ja onnellisuus!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ nii munki mielestä! Oli nii onnellisia hetkiä kyllä ❤

      Poista