sunnuntai 2. elokuuta 2015

täällä mä asun - kurkkaus mun huoneeseen

1 3 2 4 5 6 7

Heipähei taas pitkästä aikaa! Täällä mä olen jälleen, hengissä! Vietän tällä hetkellä mun ekaa vapaapäivää viime sunnuntain jälkeen, ja kyllä muuten tuntuu hyvältä. Vaikka heräsin jo ennen ysiä, oli niin ihanaa kun ei tarvinnu heti nousta ja sai ihan rauhassa heräillä ja tehä aamutoimet. Ennen puoltapäivää oltiin jo kuitenki sovittu treffit Soilan kanssa, kun se sattu nyt sopivasti olee Kuopiossa käymässä. Käytiin rauhallisella sunnuntaikävelyllä Saaristokadun maisemissa ja päädyttiin lopulta yli tunniks rantaan istumaan ja juttelemaan. Oli niin siistiä jutella kunnolla kun aiemmin ollaan vaan nähty pikaseen jossain porukassa ja juteltu niitä näitä. Ei haitannu yhtään että pikku aamulenkki venähtiki yli kahen tunnin mittaseks hups.

Viime postauksessa puhuin että oon muuttanu uuteen huoneeseen ja kuvailinki tossa joku päivä sit muutaman kuvan täältä mun omasta pikku sopukastani. Täällä mä vietän aikaani sillon kun haluan olla ihan yksin, rauhottua ja sulkea koko maailman pois mun ympäriltä. Tällä hetkellä parasta täällä on ehkä oma pikku parveke, jossa eilenkin töiden jälkeen istuin puoltoista tuntia kuunnellen sateen ropinaa. Vaikka tää on ehkä vähän pimee huone (varsinki talvella), niin vaihtelu virkistää ja nyt viihyn taas hetken näin. Tykkään kun tää on vähän isompi kun mun edellinen huone, vaikka toisaalta siinä huoneessa parasta oli ehkä just se kodikkuus ja ullakkohuonemaisuus (hyi mikä sanahirviö :D). Mutta täälä mä nyt oon ainakin seuraavan vuoden!

Mun loppukesän suunnitelmat on vielä vähän auki, kun en ees tiiä onko mulla enää töitä vai ei. Ainakin ens viikonloppuna suuntaan jälleen Lapinlahelle ja viikon päästä maanantaina saatellaan Aukki sen tulevaan opistokotiin. Mun tekis mieli reissata vielä jonnekin vähän kauemmaksikin, mutta saa nyt nähä päädynkö lopulta yhtään minnekkään. Kohtahan se koulukin jo alkaa ja ois toisaalta ihan jees ehtiä vähän levätäkin ennen sitä, on nimittäin ollu sellanen kesä etten oo paljoo ehtiny paikoilleen pysähtyä. Noh, eletään päivä kerrallaan!

Mutta nyt täytyy vissiin alkaa vaihtaa lenkkikamat pois ja vetää jotain muuta päälle kun Ama vähän yritti houkutella mua kuvaamaan sen kans. Yritän nyt nauttia näistä muutamasta vapaapäivästä mitä mulla nyt on (ja toivottavasti vähän kirkastuvista keleistä!), nauttikaa tekin elämästä. Kuullaan taas ♥

16 kommenttia:

  1. Linkki mä en kestä kuinka törkeen ihana huone sulla on! Söpö ja linkkimäinen :3 ja se on ihan parhautta jos on omasta huoneesta kulku parvekkeelle, nimimerkillä olipas meiän edellinen talo kiva. Ihana postaus ja mä oikeesti vaan rakastuin sun huoneeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novoi, kestä vaan! On tää kyllä nyt ihan jees ja viihyn tääl (ainakin siihen asti että kyllästyn taas). Mutta kiitoksia ♥ Ja jep, parveke on parhautta varsinki näin kesällä!

      Poista
  2. Ihana huone! Ennenku ees katoin tätä postausta nii osasin jotenki ton tyyliseks sun huoneen kuvitella, niiin Linkkimäinen! ♥_♥ Kauhee ikävä sua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän♥ Haha hassua, kun musta taas tuntuu ettei täs oo oikeen mitään sellasta tiettyä tyyliä vaan oon yhistelly mitä sattuu :D mutta sellanenhan mä toisaalta oon itekkin.
      Mulla kans ikävä sua ♥

      Poista
  3. niin IHANA! heii meille pitää tulla jooko <3 sekä rättien että mun takia hahahah xd ja vähä siistiä et näitte soilan kaa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos IHANA♥ Ja pitääpitää, mutta katotaan ehinkö vielä ennen koulun alkamista. Jos en, niin kyllä täs elokuun aikana yritän kuitenki ♥
      Ja jep, oli kyllä kivaa!

      Poista
  4. Oi sulla on tosi ihana huone! Just tollane et suurinosa huonekaluista on simppeleitä ja neutraalin värisiä mut sit huoneessa on jotai kivoja pikku yksityiskohtia piristämässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän kovasti ♥ Jep, oon halunnukkin että huonekalut on aika yksinkertasia ni sit pikkujutuilla on helppo aina vähän piristää yleisilmettä!

      Poista
  5. Aivan ihana huone!♥ määki tahon tommosen... :-D Ja hei koitahhan nytte levätä kunnolla ja muutenki kerätä voimia syksyyn, meinaan lukionkäynti on välillä turhanki stressaavaa ja rankkaa ja kesäloma tuli kyllä todellaki tarpeeseen.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♥ Haha eipä täs mitään ihmeellistä oo, sen kun sisustamaan vaan :D
      Joo sitä oon tässä yrittäny näiden vapaapäivien aikana tehä, oon nukkunu ja ollu tekemättä yhtään mitään tai tehny sellasia asioita joista nautin! Niinku käyny metässä syömässä mustikoita haha xd Mutta oot ihan oikeessa että välillä koulunkäynti on kyllä turhanki stressaavaa..

      Poista
  6. Oii sä sait kyllä tosi kivan tosta!! Just niin sun tyylinen huone❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, viihyn kyllä itekkin täälä nyt ♥

      Poista
  7. Ihana huone! ;) Ja oli aivan mahtava nähä kunnolla! <3 <3 Mahollisimman äkkiä uusiks ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ja jep nii oli, ihan turhaa pelkäsit sillon joskus xd Pysty heti vaa jutella nii normaalisti ni ihana♥

      Poista
  8. voi miten kiva huone sulla ja just sulle sopiva ku on niin sun tyylinen! hienoja yksityiskohtia mut silti rento tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Viihyn tuol kyllä just siks et on sellane tarpeeks rento tunnelma ❤

      Poista