tiistai 25. elokuuta 2015

fiiliksis

1 4 5 6

Täällä taas, keskellä kouluviikkoo kuulumisia päivittelemässä. Ulkona paistaa just nyt aurinko mahollisesti viimesen kerran hetkeen ja mä istun sisällä koneella, oikein fiksua. Ehkä mä tän postauksen jälkeen maltan lähtä hetkeks uloskin. Ehkä.

Mä en tiiä että miten mä voisin parhaiten kuvata sitä fiilistä mikä mulla on ollu jo viimeset pari viikkoo. Jotenkin nyt kun koulut alko, oon saanu jostain jotain käsittämätöntä energiaa ja positiivisuutta ja tuntuu et oon koko ajan vaan niin ilonen. Totta kai mua välillä väsyttää koulupäivän jälkeen ja on myös niitä pieniä valittamisen aiheita, mutta silti sellanen yleisfiilis on niin positiivinen. Aamulla kun herään, mua ei oikeestaan ees ärsytä mennä kouluun, päinvastoin oon viihtyny koulus tänä vuonna jopa paremmin kun viime vuonna ja oon saanu kursseilta irti paljon jo tähän mennessä. Vaikkei mulla ookaan tässä jaksossa mitenkään erityisen helppoja kursseja ja oikeestaan koko vuosi on täynnä tärkeitä kursseja joihin pitäis jaksaa panostaa, niin silti mun motivaatio koulua kohtaan on niin jees kun olla voi. Saa nähä miten käy kunhan kelit tosta synkkenee ja tulee se piiiitkä pimee syksy, mutta ainakin haluun lähtee tarpomaan tätä vuotta tällä positiivisella asenteella. Toivottavasti sillä pääsis mahollisimman pitkälle.

Mä oon myös onnellinen, että oon ehkä vihdoin keksiny tälle blogille uuden nimen. En halua paljastaa sitä vielä, mutta lupaan tulla kertomaan teille näistä uusista tuulista heti kunhan oon aivan sataprosenttisen varma. Mun täytyy ehkä hetki vielä punnita asioita omassa päässäni ennen kuin uskallan tehä lopullisia päätöksiä, mutta pidän teidät kyllä ajantasalla sitten kun jotain tapahtuu. Nyt just tuntuu että oon löytäny sen oman suunnaan tässä bloggaamisessa ja se tuntuu näin kolmen vuoden jälkeen aika ihanalta ja helpottavalta. Tää blogi on kasvanu mun mukana ja toisaalta tää on myös kasvattanu mua monella tavalla. Mutta näistä asioista lisää myöhemmin, nyt ulos nauttimaan viimesistä auringonsäteistä!

PS. Kuvat on lauantaiselta keskustakierrokselta kun käytiin tyttöjen kanssa saattamassa Suvi asemalle ja napattiin samalla nopeesti asukuvat. Tykkään tosta paidasta niin paljon kaikessa sen yksinkertaisuudessaan! Iskeekö korkeet kaulukset teihin? 

Kuvat ©Noora

13 kommenttia:

  1. Korkeet kaulukset iskee muilla mut mulle ne ei vaa käy mitenkää päi xd
    Niin ihana että oot onnellinen, täällä toinen onnellinen tytsy.❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki oli aluks noin et aattelin ettei sovi mulle mut kyllä se silmä sit tottu kuitenki :D
      Jep ♥

      Poista
  2. nii linkkimäine asu että! :') mä oon innoissaan.... arvaa mistä? hihi. mulla ois nii paljo kerrottavaa sulle kaikesta ettet tiiäkää. toivottavasti nähää pia. ;D
    ja ihanaa jos oot noi hyvällä fiiliksellä, mäki oom kun täälä ollaa tehty kaikkee kivaa. eilen oltii iltamyöhään notskilla ja tänää kalliolla piknikillä. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mä kyllä tykkäsin tosta asusta :D Ja joooo arvaaan ;) Toivotaan parasta!
      Mäki oon nyt tehny kaikkee kivaa kavereitten kans ja luulen et se on yks syy siihen miks oon nii onnellinen ♥

      Poista
  3. Korkeet kaulukset ei kauheesti iske muhun, mulle ei ehkä käy sellanen mut sulle sopii super hyvin<3 ihaneja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii onneks kaikkien ei tarvi tykätä kaikesta! Kiitos paljon ❤

      Poista
  4. Tuo sopii sulle tosi hyvin! :) Ihanan positiivisia kuvia!

    VastaaPoista
  5. ihana postaus ja niin kiva että sulla menee hyvin -nii menee mullaki :) jamuute kivoja kuvia susta :*
    peeäs.enmalta oottaa mihkä nimeen oot päätynyy xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia♥ Ihana kuulla et sullakin menee hyvin, se vaan antaa nii paljon voimia arkeen!
      Hahaa paljastan sen teille kyllä piaan xd

      Poista
    2. oot tosi kaunis
      t. antti

      Poista
    3. ole hyvä.:) onko sulla millanen sähköposti

      Poista