tiistai 7. heinäkuuta 2015

HELVETINKOLU

1

Viikko sitten keskiviikkona päätettiin hyvän kelin ja Helkan vapaapäivän innottamana lähtee retkelle Helvetinkolun kansallispuistoon. Pakattiin paljon tavaraa reppuihin ja huristeltiin paikanpäälle. Me käveltiin yhteensä noin 4km - ensin jonkun matkaa itse reitille, siitä 1,7km taukopaikalle ja vielä takasin. Tuolla ois ollu mahollisuus myös 11km lenkkiin, mutta me käveltiin vaan toi lyhyempi koska matkassa oli pikkusia jotka ei ois jaksanu yhtään enempää. Mutta joskus aion vielä mennä tonne kavereitten kans ja kävellä ton pidemmän reitin!

2 3 4

Ton kansallispuiston ''pääkohde'' on varmaan toi itse helvetinkolu, joka on siis tollanen rotko kallioiden välissä. Rotkossa juoksee vesi, mutta sitä pitkin pysty kuitenki nousemaan alhaalta rannasta ylös pitkospuille päin. Kiviä pitkin vaan loikittiin, jalkaa toisen eteen ja kallion seinämistä tukee välillä. Ei todellakaan mikään mahoton suoritus kun kerran mun kunnolla ja erittäin huonolla venyvyydellä selvisin :D
  56 7
8 9

Taukopaikka on alhaalla rannassa, ja sinne päästäkseen täytyy kavuta 205 porrasta. Me saatiin taas kerran katseita muilta ihmisiltä kun pölähettiin paikalle nälkäsinä ja yhelle ei kelvannu juustoleipä ja toinen halus kaks pillimehua ja jokainen ois halunnu ottaa ekana karkkipussista. Mutta eväät maistu hyvälle (niin ku aina) ja mahat saatii täyteen. Takas tullessa nousin kaksvee selässäni ne 205 porrasta ylöspäin, kivaa jalkatreeniä heh.
10 11 15 14

Rotkon vieressä on aivan upeet kalliot joista on vielä upeemmat näköalat alas järvelle. En osaa arvioida paljonko sieltä ylhäältä on pudotusta alas, mutta ainakin sen verran että ihan reunalle en uskaltanu mennä ja äiti jo panikoi että pudotaan tostakin missä seistiin :D Noilla kallioilla ois myös siisti syödä eväitä jos ois vaikkapa kaveriporukalla matkassa, eikä tarvis koko ajan pelätä että joku pikkusista juoksee liian reunalle. Mutta meillä oli kerrassaan mahtava retki ja sen kruunas vielä täydellisen lämmin keli. Tonne täytyy päästä vielä joskus uudestaan! (Ton reissun jälkeen aloin haaveilee et kiertäsin vielä joskus kaikki Suomen kansallispuistot läpi, heh saa nähä toteutuuko!)

Onko joku muu käyny tuolla samassa paikassa tai kiertäny sen pidemmän reitin? Ois kiva kuulla kokemuksia! 

PS: osa kuvista on Aukin ottamia, mutta en nyt millään jaksa muistaa että missä välissä kamera oli mulla ja millon Aukilla.

12 kommenttia:

  1. Voi että ois kyl niin siisti! Mä oon käyny kai yhessä kansallispuistossa ja haluaisin ehdottomasti kiertää niitä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyl siistiä! Ois kiva just kiertää enemmänki kaikkii kansallispuistoja! Lähetää joku kesä yhessä kierrokselle :D

      Poista
    2. Hei todellakin lähetää! :D ois aika khuuuul

      Poista
    3. mä oon mukana kans ;DD ois nii siistiä!

      Poista
    4. Hei lähetään oikeesti! Ens kesänä? Tulis niin kivaa :3

      Poista
    5. Käy mulle! *sydämetsilmissä*

      Poista
  2. Tollaset retket on niin siistejä! Tuola näyttää olevan tosi upeet maisemat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep mä tykkään kans! Maisemat ja retkielämä♥

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia!! <3 ja ihana paikka.

    VastaaPoista
  4. Voiettä, niin ihania kuvia, määki tahon tonne! :-D varmasti oli kiva reissu, aiettääää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Oli kyllä kivaa, täytyy päästä toistekkin.

      Poista