maanantai 22. kesäkuuta 2015

Ystävyys on yksi sielu kahdessa ruumiissa

5

Niin kuin jo muutama postaus takaperin mainitsinkin, vietin tän juhannuksen Lauran luona niin tutuksi tulleessa pikkukylässä keskellä lakeuksia. Viime viikolla joku päivä tuskailin Lauralle wapissa että mitä ihmettä mä teen juhannuksena, ja Laura siihen vaan heitti että hei tuuppa tänne. Sillä sattu  olee sopivasti pari päivää vapaataki ja kun menokyydistä puolet järkkäyty kuin itestään, päätin että nyt sitä taas mennään. Ennen reissua pesin kotona jopa 12 ikkunaa, että varmasti pääsisin lähtee haha xd

2 3
1

Matkustin Lauralle siis torstai-iltana ja samantien kun oltiin halattu piitkästä aikaa niin meiän jutut jatku siitä mihin ne edellisellä kerralla jäi. Läppä oli aivan yhtä sakiaa kun ennenki, paasattiin vähintään yhtä suurella antaumuksella kun aiemminki ja naurettiin entistäki kovaäänisemmin. Vaikka Laura oli melkein koko perjantain töissä, pystyin olee niitten kotona ihan normaalisti. Käytiin Jennan ja koiran kans lenkillä, leikin Saigan kans ulkona ja käytiin kyläs Matun luona. Yöllä kahen aikaan saatiin päähämme että meiän pitää saada juhannuskukkia. No, lähettiin sit yökkärit päällä pihalle kerää seittemää eri sorttia luonnonkukkia tyynyn alle. Ja arvatkaa vaan nähtiinkö ees mitään unta? No ei tietenkään :D

4 6 8

Lauantai ja sunnuntai kulu ihan silmänräpäyksessä. Me syötiin aamupalaa ulkona, lenkitettiin koiraa, käytiin vakoilemassa kyläkaupan kunkun häissä, yritettiin epätoivosesti kuvata videoo, käytiin piknikillä mutta tultiin lopulta sisälle syömään, hoilattiin vähän väliä millon mitäkin ja lähetettiin toisillemme sairaita snäppejä vaikka istuttiin alle metrin päässä toisistamme. Lauantai-iltana saatiin yhtäkkiä päähämme että pitää päästä mökille, ja nii me sit soitettiin Helka hakemaan meiät mun mummolan mökille lyhyen ajomatkan päähän. Käytiin sielä sit saunomassa ja istumassa paljussa, Laura heitti vihdoin talviturkin ja käristettiin nakkeja saunan pesässä koska haluttiin muistella lapsuutta. Illalla pelattiin vielä vanhaa kunnon Unoo ulkona hyttysten syöttinä ennen kun Helka heitti meiät takasin Lauralle.

10 9 7

Sunnuntai-iltana palasin erittäin väsyneenä mutta sitäki onnellisempana 4,5 tunnin junamatkan jälkeen kotia. Ihanin juhannus pitkään aikaan, ja siitä kiitos kuuluu mun rakkaalle parhaalle ystävälleni ♥ Onneks nähään pian taas!

PS: Lisää meiän juhannuksesta voi käydä lukee Lauran blogista!

8 kommenttia:

  1. Eikä teillä on ollu niin huippuu! Ihana toi keltanen paita, sopii sulle ihan täydellisesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli tosiaanki! Vaikka ei tehty mitään erikoista, ni nautin silti niin perusjutuista♥
      Kiitos, sitä ei ookkaan tullu käytettyä piitkään aikaan vaikka siitä paljon tykkäänki!

      Poista
  2. miks sä saat aina postauksista kivempia kun mä?xd unohin ne nakitki ite mainita hahahahaha. on parasta että oot mun paras kamu. ja oli ihanin juhannus ikinä :')<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku musta tuntuu et sun postaukset on aina paljo kivempii ku mun xd
      Oon onnellinen susta ♥

      Poista
  3. Äää vitsit ootte nii ihania :'D niin ja taas aivan huippu postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa ollaan tämmösii vähä höpsöjä xd
      Kiitos superpaljon!

      Poista
  4. Tuli oikeesti hymy huulille tästä postauksesta, teillä on varmasti ollu mukava juhannus! Ja niin ihanasti oot kirjottanu:-) eikä kuvissakaa mitää vikaa;) oon kyllä onnekas ku oon löytäny tämmösiä aitoja ja elämänmakusia blogeja niinku tää sunki!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, ihanaa et meiän touhuilut saa jonkun muunkin hymyilemään! Meillä oli kyllä niin mukavaa ♥
      Ja suuret kiitokset kehuista, niin ihanaa kuulla tällasta palautetta!

      Poista