keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

pikajunassa

7 5 4 6 Heipodei! Pitkästä aikaa (taas kerran) asukuvia! Ja nämäkin varmaan vaan siks, koska olin eilen taas koululla ja sen takia jaksoin vetää päälleni ees jotain muuta kun reikäsen topin ja jumppaopepöksyt, joissa tulee hengattua suurin osa ajasta kun oon kotona. Tuskimpa oon ainut? Ei sitä vaan jaksa kotona välittää miltä näyttää. 

Mun viime päivät on kiitäny taas niin hirveetä vauhtia ohi, että olo on kun jossain pikajunan kyydissä. Sunnuntaina pyydettiin Aukin kanssa yhtäkkii vaan tänne meille tyttöjä lautapeli-iltaan. Hahah joo, luitte oikein. Lopulta se ilta meni siihen, että pelattiin Aliasta puoli kierrosta ja sen jälkeen istuttiin loppuilta pöydän ääressä syömässä mitä kaapista sattu löytymään -tarjoiluja ja juttelemassa. Oli sairaan siistiä jutella ihan kunnolla, vaikka porukasta kaikki ei ees tuntenu kunnolla toisiaan. Ekaa kertaa pitkään aikaan tuli sellanen olo, että on tää Kuopioki ihan jees paikka ja kyllä täältäki löytyy kivoja tyyppejä jos vaan asenne on kohillaan. Siinä vaiheessa kun porukka alko tekemään lähtöö, mä päätinki yhtäkkii vaan lähtee Kaislalle yöks. Nii mä sit menin, taas niin ex tempore (musta alkaa tuntua että mun loma täyttyy kohta pelkästään ex tempore -reissuista hahah xd)

Vaikka viimeviikkosen Lapparireissun jälkeen sanoin että nyt vois viihtyä taas hetken kotona, niin empä vissiin viihykkään. Nimittäin tää tyttö pakkaa jälleen kamat kasaan ja suuntaa huomenna Lauran luo juhannukseks! En meinaa uskoo että tää ois totta, mutta kai se on kun liputkin on jo ostettu. Huiii, nyt sitä taas mennään. Enkä mä senkään jälkeen kerkee montaa päivää olla kotona ennen seuraavaa reissua, mutta eipä tää mua kyllä haittaa yhtään - päinvastoin.

Sunnuntaina Aukki myös pätkäs mun hiuksista muutaman sentin latvoista pois. Tosin muutosta ei ehkä ulkopuolinen ees huomaa, mutta mulla itellä on taas vähän freesimpi olo ainaki parin viikon ajan. Musta alkaa tuntua aina vaan enemmän ja enemmän että tää hiustenpituus on se mun juttu, ja tuskimpa tästä ihan hetkeen oon luopumassa. Ehkä muutama sentti vielä jossain vaiheessa pois, mutta ei mitään radikaalia muutosta. 

Nyt junnaa aivot niin pahasti, että ehkä viisainta lopettaa. Palaillaan viikonloppuna ajastetun postauksen merkeissä!

8 kommenttia:

  1. voi välillä kyllä toivois että vois iteki vaa tehä kaikkee extemporee ja mitä lystää ja milloin. mut toisaalta työ On kivaa ja OOn tyytyväinen kun saim töitä ja onha se kivaa et saa rahaa. ihania kuvia, ihastuin sun asuun ja varsinkin kenkiin. ja hiukset näyttää kyllä tosi terveiltä ja kivoilta :3 ihanaa kun tuut tänne, en meinaa uskoo ees että tää voi järjestyy näi helposti :')) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää extempore -reissut on kyllä tän lomailun parhaita puolia! Mutta siltikin oisin kyllä mieluummin töissä, varsinkin tollases paikassa mistä nauttis.
      Kiitoss, tykästyin tohon asuun kans ehkä jopa vähän liikaaki, nimittäi se on jo nyt muutaman päivän sisää ollu kaks kertaa mun päällä hups xd
      Jep, ihan parasta <3

      Poista
  2. Laurallekki jo sanoin et pikkasenko on siistiä et sä pääset niille! :--) #ilonenteiänpuolesta niiii ja kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nii on! Ootan nii sikana huomistaaaaa :D
      Thanks!

      Poista
  3. Ihana asu, varsinki nuo kengät! Kaikki ex tempore on kyllä siistiä nii ei ehi oottaa:D vihaan ehkä sitä, kun pitää oottaa "jee enää kaks viikkoo.."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkäsin kyllä kans :)
      Ja jep, mä kans inhoon sitä ku joutuu viikkotolkulla oottaa jotai kivaa :D siks ex tempore reissut on nii mun juttu!

      Poista