maanantai 11. toukokuuta 2015

ra(s)kas harrastukseni

Kymmenen vuotta olen kantanut koteloa selässäni, kerta toisensa jälkeen, uudelleen ja uudelleen. Noussut ne samat tutut portaat, ohjannut askeleeni soittotunnille, orkesteriharkkoihin, trioharkkoihin, teoriatunnille, stemmaharkkoihin. Nostanut viulun yhä uudelleen olalle ja vedellyt vetoja jousella. Joskus kauniita, yleensä ei niin kauniita säveliä. Soittanut nuotteja niin paljon, että niitä tursuaa jo joka puolelta. Jännittänyt jokaista konserttia ja esiintymistä. Onnistunut ja epäonnistunut,

Ja nytkö tää kaikki on ohi? Ihan yhtäkkiä vaan. Raksi ruutuun ''lopetan'' ja vilkutus soitonopelle. Tuntuu hassulta, jollain tavalla orvolta. Yli puolet tähänastisesta elämästäni oon kantanut sitä viulukoteloa mukana, mutta nyt ei enää koskaan. Missä välissä siitä seittemänvuotiaasta ujosta ja erittäin tunnollisesta pikkutytöstä kasvoi seittemäntoistavuotias lukiolainen? En tiedä.

1

Kymmenen vuotta, neljä teoriaa, kaheksan vuotta orkesteria, kolme tutkintoa. Oon mä ehkä sit jotain kuitenki tehny, vaikka tää viimenen vuosi menikin vähän ''harakoille''. En osaa tarkalleen sanoa, missä vaiheessa innostus lopahti, mutta selvästi tasosuoritus kolmoseen treenaaminen ja ysin kevät samaan aikaan otti koville. Ja sitten tuli kesä, jolloin en soittanut paljon yhtään. Ja sen jälkeen syksy ja lukio. Kun yhtälöön lisää vielä perfektionismi-minän, melkonen soppa on valmis.

2

Koko tää vuosi on ollu yhtä taistelemista soittamisen kannalta. Tuntuu, että aikaa ei vaan koskaan oo tarpeeks, tai jos ois, ei vaan yksinkertasesti jaksa. Sit ku en harjottele, poden huonoo omaatuntoo siitä, eikä soittotunnillekkaa oo kiva mennä pelkästään haukkuja kuulemaan. Olo on ristiriitanen ku toisaalta haluais kehittyä, mutta toisaalta mulla on myös muutaki elämää ku koulu ja soittaminen. Kaikkee ei vaan voi saada. Jostain on karsittava. Tällä kertaa se on soittaminen.

3

Jokainen, joka on joskus harrastanu tai harrastaa musiikkia, ymmärtää mua varmasti. Muille voi olla vähän vaikeeta tajuta, kuinka paljon joku harrastus on muhun voinu vaikuttaa. Se on monet kerrat saanu itkemään, raivostumaan, turhautumaan. Mutta se on myös aiheuttanut niin suurta iloa, että sitä on edes vaikea kuvailla. Se on tuottanu suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta ja wow-elämyksiä. Hymy nousee huulille vieläkin, kun ajattelen sataa soittajaa yhtä aikaa lavalla, kaupunginorkesterin kanssa yhteistä konserttia, mahtavaa sinfoniaa. Kun yleisö taputtaa hurjasti. Ne hetket vetää nöyräksi.

4

En oo kuitenkaa koskaan haaveillu musiikista ammattia, joten nyt voi olla ihan hyväkin sauma lopettaa. Jossain vaiheessa se ois ollu eessä kuitenkin, ja kun lopetan nyt, voin keskittyä ens vuonna huoletta koulunkäyntiin, ajokouluun ja ystävien kanssa olemiseen. Mulla on kuitenkin musiikin perustason päättötokari, mistä voi olla hyötyä tulevaisuudessa yllättävissäkin tilanteissa. Ja sitä paitsi, eihän se soittotaito minnekkään kokonaan häviä, totta kai se ruostuu kun sitä ei enää niin säännöllisesti pidä yllä, mutta kyllä ne perusliikeradat säilyy lihasmuistissa ikuisesti. Eikä kukaan estä mua jatkossakaan nostamasta viulua olalle.

Nyt, vaikean päätöksen ja viimeisen soittotunnin jälkeen olo on huojentunut mutta samalla niin haikea. Yksi jakso elämästäni on taas taputeltu loppuun. On aika kääntää uusi sivu ja jatkaa eteenpäin.

Ehkä hienoin teos mitä oon päässyt soittamaan ison orkesterin kanssa. Sinfonian ja soittourani Finale, loppu.

Ja kyllä, teidän ettei tää aihe joitain jaksa vähempää kiinnostaa, mutta vaikken tätä oo aiemmin blogissa paljoo mainostanu, on tää ollu niin iso osa mun elämää nää viimeset kymmenen vuotta että ansaitsee oman postauksensa.

28 kommenttia:

  1. voii <3 mä en voi tajuta ikinä ite miten paljon musiikki voi olla elämäs tai en osaa kuvitella miten tärkee se om, kun musiikki ei mulle oo koskaan ollu sinänsä mitenkää tärkeetä. en kuitenkaan aattele et harrastuksena se ois jotai viulun vinguttamista tai pianon pimputusta kun tiiän ettei se oo nii helppoo miltä näyttää. joo en tiiä tajuuks mitä meinaan, sitä et arvostan niitä joille musiikki on niin tärkee harrastus kun ite en jaksaisi ahertaa sen paris enkä saa siitä mitää irti. nostan myöskin hattuu et teit sen päätöksen et lopetat vaiks Tiiäm ettei se oo helppoo. tää oli tosi ihanasti kirjotettu ja eihä toi lopettaminen tarkota sitä ettet voisi soittaa muka ikinä. :3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon kyl et se on varmaan nii vaikee tajuta miten paljo musiikki voi vaikuttaa, jos sitä ei oo ite kokenu. Mullaki on ollu jaksoja et musiikki ei oo ees ollu kovin isona osana normaalia päivää ja sit taas välillä musiikilla on ihan sairaan iso osa mun elämässä. Arvostan tota sun asennetta, nimittäi moni musiikkia harrastamaton aattelee just sillai et se on vaa jotai viulun vingutusta ja pianon pimputusta, vaikka oikeesti esim viulun soittaminen ei oo millään lailla helppoo. Vaatii oikeesti jääräpäisyyttä ja pitkää pinnaa että musiikis voi ees edetä!
      Oon kans nyt tyytyväinen tähän päätökseen ja luulen että ens vuonna oon vieläki tyytyväisempi. Ja totta, ei tää sitä tarkota etten vois koskaan kuitenkaa soittaa!
      Ihana kommentti ♥

      Poista
  2. Ymmärrän sua täydellisesti. Ite oon sitoutunu pianon soittoon viimeset kuus vuotta, tuloksena kuitenkin mullakin se perustason päättötokari ihan yllättävän hyvin arvosanoin. Intohimo soittamista kohtaan ei oo kuitenkaa laantunu ja tällä hetkellä unelmana ois joku siihen liittyvä ammatti. En tiiä miten käy ens vuonna lukion alkaessa... Mutta ihana ku oot kuitenki saanu musiikista noin paljo irti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, säähän oot nopeeseen tahtiin pakertanu noi kaikki tutkinnot! Mulle soitonope sano että oon puoltoista vuotta etuajassa siitä ''normaalista'' tahista, ja soitin kuitenki yheksän vuotta ennen ku sain kaikki tutkinnot tehtyä :D Tosin alotinki nuorempana kun sä ilmeisesti.
      Ihanaa jos joku jaksaa panostaa musiikkiin vielä vuosien jälkeenkin, nostan todellakin hattua! Mulla se tyssäs siihen lukioon, mutta toivotaan että sä saisit unelmas saavutettua. Tsemppiä! :)

      Poista
  3. Ymmärrän sua ihan täysin! Itellä nyt kaks vuotta huilunsoittoa takana ja just sain kakkostutkinnon suoritettua. Ne jokaviikkoiset soittotunnit, teoriat ja orkesterit ei aina nappaa, ei läheskää aina! Silti oon päättäny jatkaa vielä sen kaks vuotta päättötokarin saamiseen. Vaikka tiiän kuinka rankkaa se viimenen vuos tulee olemaa, ku on alottanu just lukion nii siihen päälle vielä musiikkiharrastus. Kirjotit tosi hyvin ja koskettavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaistun täysin tohon että joka viikko ei todellakaan nappais lähtee soittotunnille tai varsinkaan teoriaan, mutta sisulla vaan minäki sinne joka kerta menin! Kannattaa todellakin jatkaa niin pitkään kun vaan innostusta riittää, nimittäi musiikista on hyötyä monella muullakin elämän osa-alueella.
      Kiitän :)

      Poista
  4. Pakko myöntää tosi hyvin kirjotettu postaus! Viulustina ja "entisenä" pianistina tiiän tasan mitä meinaat. Se vaa ku ne samat tutut portaat ei tunnukkas enää nii mukavilta, ku harjottelemine jää liia vähälle ja se alkaa ahistaa, ni lopettamine on paras päätös. Mikä viulu sulla muutes on? :D musta ittestä tuntuu et ku lopetin piano tunnit ni oon jälkeepäi oppinu paljot enemmän ja soittamine on paljon kivempaa ku ei oo minkää näköstä pakkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenki tätä oli vaan helppo kirjottaa :D
      Sepä, kun ne portaat tuntuu lähinnä raskailta ja luokan ovi vielä raskaammalta, on ehkä ihan hyvä lopettaa.
      Mulla on Martti Koistisen rakentama viulu mut jos kokoo meinaat ni ihan kokoviulu :)
      Jep huomasin kans tässä yks päivä ku soittelin vanhoja kappaleita että oli oikeesti kiva soittaa ku ei ollu mikää ''pakko''. Ja saa soittaa mitä haluaa!

      Poista
  5. Täällä yks joka voi niiin samistua noihin. Itekki eskasta ysiin pianoo soitin(toki vieläki omaks iloks) ja sit oli aika lopettaa ku se ei vaa enää innostanu. Ne 5-6 7sivusta kappaletta joihin pitäs upottaa aika monet tunnit et ne oppii esityskuntoon oli vaa liikaa ja neki oli vielä 1-2 tasoo korkeempia mitä ite olin suorittanu.. Mullaki oli aivan super haikeet fiilikset, mutta just vähä aikaa sit soittelin joitai etydejä ja muuta ni hyvin ne meni vaik monee vuotee oo koskenu niihin ja ne oli vielä suht loppuajalta ku viel soitin, nk yllätyin kyllä!! xd Ei ne taidot näköjää hävii vaik soittas melkee vuoden vaa muita lauluja:)
    Pakko viel seki tähä kirjottaa ku tästä tulee muutenki kilsan stoori että ennen aatteli et en osaa yhtää soittaa, mutta kyllä nykysi tajuaa että jotain osaa, hahha:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just se kun on soittanu jo kauan ni työmäärä ja vaatimukset kasvaa niin suuriks et vaatii sairaasti aikaa jos aikoo selvitä siitä. Ja kun sattuu olemaan muutakin elämää kun soittaminen, niin käy vähän vaikeeks repiä sitä aikaa niin paljon mistään.
      Eihän se taito minnekkään häviä, ruostuu vaan mutta palautuu yllättävänki helposti kuhan alkaa taas reenailee.
      Hahh no pakkohan se jotain on osata jos kymmenen vuotta on soittanu :D

      Poista
  6. Fiilaan sua ihan täysin ja melkee itkin tässä samalla ku luin tätä, haha ehkö vähän väsyny päivä tänää :'D
    mulla kans meinas tulla aika iso muutos tässä soitossa, ku pari viikkoo sitten mun maailman paras soitonope sano yhtäkkiä et en opeta sua enään syksyllä. Se oli mulle ihan järjettömän iso asia, oon ollu samalla opella kuitenki jo 10 vuotta, ollaan tapeltu, käyty ulkomailta, naurettu ja onnistuttu yhessö siitä asti ku oon ollu semmonen pikkunen 6-vuotias. mää eka vaa itkin sen illan ja olin jo melkei varma et lopetan koska en vaan pysty vaihtaa opettajaa. Tänään sit menin konserttiin sen samaisen open kyydillä, pysähyttiin matkan varrella jätskille ja istuttiin yhessä syömään ne ja juteltiin Kaikenlaista. Ja sovittiin, että yritetään molemmat tehö niin, ettö saan jatkaa sen luona tunneilla vielä ens vuonnaki, ku puhuttiin että mun kohalla se opettajan vaihos ei vaan oo hyvä juttu monenki asian takia. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saan jatkaa samalla opella, vaikkakin eri paikkakunnalla ens vuonna. Mutta pointti oli se, että kaikki soittamiseen liittyvä on niin isoa eikä sitä muut tajua jos ei oo samanlaista historiaa!

    Mut joskus vaan täytyy lopettaa ja teit varmasti ihan oikeen päätöksen. Viulunsoitto on parasta ja henkireikä <3 ja kaikki musiikki ylipäätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans sama ope oli koko ton kymmenen vuotta ja vaikka välillä meinas mennä kyllä nii pahasti hermo ni kyllä sitä oppi kuitenki jonkun verran tuntemaan ja tottu sen opetustyyliin. Sulla kyllä kuulostaa oikeesti nii hyvälle opettajalle toi että toivon todella et saat jatkaa sen opetuksessa viel syksylläki! Se nimittäi oikeesti vaikuttaa paljon että millanen opettaja on et miten edistyy.

      Niimpä, joskus se päätös vaan täytyy tehä ja mun kohalla se tapahtu jo joskus syksyllä. Vaikka nyt keväällä aloinki taas saamaan kiinni siitä innostuksesta, muistan kuitenki nii elävästi sen koko syksyn ja talven tuskan että totesin parhaimmaks lopettaa nyt. Mutta musiikki säilyy silti edelleen osana mun elämää ♥

      Poista
  7. Ihanasti kirjotettu! Ymmärrän sua täysin. Toi päätös on vaa pakko tehdä sitten kun aika ei enää riitä.. ite oon soittanut neljä vuotta ja suorittanut kolme tutkintoa. Rakastan musiikkia ja soittamista ja laulamista ja soitan tai laulan joka päivä, mutta toeria ei oo se mun juttu:D mut tsemppii kaikkeen jatkoon mitä ikinä teetkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niimpä, mulle lukio ja soittaminen alko olla mahoton yhtälö, kaikille se ei sitä oo mutta luulen että en oo myöskää ainut jolle on. Joten lopettaminen oli nyt ihan oikee ratkasu kyllä.
      Huih millä soittimella voi edetä noin lyhyessä ajassa kolme tutkintoo? :D Viululla ei kyllä ainakaan onnistuis, ellei sit opiskele ammatikseen. Teoria ei kyllä oikein napannu muhunkaan mutta toisaalta on niistä(kin) taidoista ollu myös hyötyä esim kun oon ite opetellu pianolla soittamaan. Ja koulun hissan tunneilla on hyötyy ku oon suorittanu musiikin historian kurssin ;)
      Kiitos paljon! :)

      Poista
  8. Voi että, ymmärrän sua niin täysin! Ja kirjoitit tosi kauniisti tästä:) Voin niin samaistua kanssasi, sillä olen itsekin pienestä tytöstä asti harrastanut musiikkia ja käynyt tunneilla, kamarimusiikissa, teoriassa, säestyksissä ja orkassa. Välillä on ollut hankalia jaksoja ja tuntunut siltä, että nyt paiskaan viulun seinään, mutta välillä taas tämä koko juttu tuntuu niin ihanalta.
    Mää oon pitänyt aika itsestäänselvyytenä, että lopetan tunneilla käymisen, kun päätän peruskoulun. Mutta nyt mulla on kolmatta tasosuoritusta vailla, että mulla on päättötodistus kourassa. Vaikka se ei oo kuin enää ön yksi tasosuoritus, on silti todella iso työmäärä vielä edessä. Toivon todella, että kerkeän suorittaa seuraavan vuoden aikana sen, että ei sitten lukiossa enään tarvi sitä stressata, kun lukiossa varmasti riittävästi on stressattavaa.
    Sulla tuli nyt aika lopettaa viulunsoitto, mutta mulla se on vielä edessä. Olen varma, että se oli hyvä ratkaisu ja helpottaa elämää!Vaikka ei enään tunneilla kaykään, niin ainahan voi muuten soitella omaksi ja muiden iloksi. Ei ne taidot kokonaan häviä, vaikka ne ajan saatossa voi ruostuakin.
    Varmasti ollut aivan huippu kokemus tuo Sibeliuksen sinfonian soittaminen! Olen itsekin soittanut sinfonian ja se tunne on kyllä sellaista, mitä ei tiedä, vasta kun itse on sen kokenut!:)
    Huippua kesän odotusta ja tsemppiä viimeisiin rutistuksiin siellä lukiossa! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että teitä samaistuijiaki riittää siellä!
      Mulla kans varsinki tasosuorituksiin ja konsertteihin reenaillessa on kyllä välillä tuntunu siltä että tekis mieli heittää koko viulu seinään. Mutta kuitenki onnistumisen hetket on ollu niin palkitsevia että on saanu jatkamaan! Ja suomalainen sisu...xd
      Voih, tsemppiä tasosuoritusprojektiin! Mä meinasin tulla hulluks siitä harjottelemisen määrästä mitä se vaati...
      Kyllä tää tuntuu nyt ainakin ihan oikeelta ratkasulta. Ja luulen että ens vuonna vielä enemmän, kun työtaakka on vielä tätäki vuotta isompi.
      Oli kyllä tosiaan ihan mahtava kokemus soittaa isolla orkesterilla oikein kunnon sinfoniaa. Oon päässy pari muutakin kertaa soittamaan kaupunginorkan kanssa ja se on jotain nii ihanaa!
      Voi kiitos paljon, tuli hyvä mieli tästä ihanasta kommentista ♥

      Poista
  9. Voin niin hyvin samaistua suhun, kun musiikkia itekin oon harrastanu! Kuoro on ollu melkeen ainaki yhtä aikaa vievää, kun on saattanu olla harjotuksia viikonloppunakin ja ei mitenkää helpoimpia oo kaikki laulut ollu aina..
    Hyvä, että sulle tuli tuo ''kyllästyminen'' silti vasta nyt tässä iässä, kun oot varmasti jo aika taitava soittamaan!:) Huh, mulla on ens vuonna sit musikaalinen vuosi edessä, jos sinne musiikkilukioon pääsen ja alan käymään siellä soittotunneilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo koskaan päässy kunnon kuoroon laulamaan ku ei täälä oikeen oo ollu mitään nuorille tarkotettua.. Oisin kyllä halunnu nimittäin laulaminen on ihanaa! Mutta uskon kyl et seki vie paljon aikaa ja voimia...
      No taitavasta en tiiä mutta niinku soitonope sano et on nykyään tosi harvinaista että pääsee täs ees näi pitkälle ku mä. Suurin osa lopettaa jo muutaman vuoden jälkeen ku ei yksinkertasesti taidot riitä jatkamaan.
      Oii mäki meinasin hakee musluun mut jätin hakematta kuitenki. Tsemppiä paljon!

      Poista
  10. Voin niin samaistua! Ite soitin viis vuotta kitaraa (lopetin jo pari vuotta sitten), ja kyyneleet silmissä halasin sitä opettajaa sillon viimesen soittotunnin jälkeen. Olo oli just sellane vähä tyhjä, et nytkö tää loppu, enkö mä enää tuukkaan tänne joka viikko. Soittotunneistaki oli tullu osa mun arkea, tuntuhan se oudolta sit ku ne loppu. Mäki mietin et lopetanko vai en, mut lopulta meni rasti ruutuun, en enää jatka. Mulla kävi just niin että en enää jaksanu harjotella, siitä soittamisesta tuli pakkopullaa, vaikka kuitenki siitä tykkäsin. Toisaalta en oo katunu että lopetin, mutta toisaalta ois ollu kiva jatkaa ja kehittyä vielä soittamisessa. Kuitenki musiikki on aika iso osa mun elämää, mä oon musiikkiluokalla ja tykkään tosi paljon laulaa ja soittaminenki on iha jees.
    Oho tulipas kunnon romaani, vaikka aattelin kommentoida vaa "lyhyesti". Mut nii, tosi hyvä teksti, helposti pystyy samaistumaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kyllä tosiaan sellaselta tyhjältä ja ihan hassulta. Ei sitä ehkä vielä ees tajua et se loppu nyt, luulen et syksyllä voi tulla sellane outo olo ku ei enää käykkään joka viikko siel konsal. Mut eihä sitä kannata jatkaa jos ei oo motivaatioo tai jaksamista harjotella, mielummin sit lopettaa tunneilla käymisen ja soittelee omaks ilokseen.
      Haha ei romaanit haittaa ;) just hyvä vaan ku kommentoitte pitkästi! Kiitän :)

      Poista
  11. Soitin ite pianoa ja lopetin, koska siitä tuli vaan liikaa stressiä kokeiden lisäksi. Soittotuntien lopettamisen jälkeen aloin soittaa kotona itekseen ja opin vasemman käden nuotit, jotka ei millään meinannu tulla tajuntaa. Nykyään nautin ihan hulluna soittamisesta, koska siinä ei just enää oo sitä pakkoa ja saa soittaa millon haluaa ja mitä haluaa. Aivan ihanasti kirjoitettu postaus! <3 Mun sisko soitti pienenä viulua, mutta lopetti ku soitonopettaja muutti pois. Pari vuotta sitten se alotti uudestaan. Vaikka taidot oli vähän ruosteessa, niin ei siinä kauan menny, ku sai sen soittamisen taas kuntoon. Soitatko kuitenki kotona viulua? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki alko tuntua että soittaminen tuotti enemmä stressiä ku iloa ainaki välillä. Otin kauheet paineet soittoläksyistä ja varsinki konsertit oli ihan hirveitä, usein ku ne sattu viel koeviikon kanssa samoihin aikoihin. Siinä tilantees lopettaminen on ihan jees päätös. Musta kans tuntuu että nyt kun ei oo enää pakko, innostun ihan uudella tavalla koko hommasta! On ihan eri fiilis soittaa mitä haluaa, ku sitä mitä on pakko.
      Joo totta kai soitan, kuhan saan ensin hommattua oman jousen lainajousen tilalle :D Itse asiassa ootan sitä innolla!

      Poista
  12. mää oon soittanu pianoa kaks vuotta ja oon suorittanu 2/3 :) välillä tuntuu että ei ees enää jaksa harjotella mitään mutta joku onnistumisen ilo välillä suunnileen pakottaa mut jatkamaan. nostan sulle peukkua ku oot nii reippaasti kymmenen vuotta soittanu ja toisenki peukun koska tää blogi on niin huippu! oot sairaan kaunis ja mukavan olonen mitä näin ruudun takaa voi sanoa :D:D jatka samaan malliin tän blogin kans

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ootpas nopee! Tosin siihenhän vaikuttaa aika paljon sekin että minkä ikäsenä alottaa, jos alottaa myöhemmin, edistyy nopeemmin :) Ja totta kai myös soittimella on merkitystä. Totta tuo että aina ku on ihan romahtamispisteessä, ni sit joku pienkiki onnistuminen saa jatkamaan!
      Ihana sä, peukut vastaanotettu! Suuret kiitokset, ihanaa että musta ei ainakaa ihan hirveetä kuvaa saa tän blogin kautta :D

      Poista
  13. Voiettä, niin kauniisti kirjotit!!♡

    VastaaPoista
  14. Ite harrastan pianonsoittoa, oon harrastanu n. 8 vuotta. Soitin myös viulua muutaman vuoden ja sitten motivaatio loppu. Aattelin jo viime keväänä että lopetan mut sitte kuitenkin aateltiin että pitäisin välivuoden ja kattoisin että tuleeko vuoden aikana lisää innostusta jatkaa.. mut tänä keväänä päätin että en jatka kun piano tuntu enemmän omalta jutulta. Oon tehny molemmista soittimista 2/3 tutkinnon, mut alotin pianon jo 4-vuotiaana niin ei siinä kuitenkaan heti alettu suorittamaan niitä! :D tosi hyvä teksti ja hyvää kesää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kuullu kans monelta että välivuoden jälkeen on tosi iso kynnys jatkaa enää soittamista ku on vuoden tavallaan ollu tekemättä mitään. Mutta se on joskus ihan hyvä vaihtoehto valita mielummin se, mikä oikeesti kiinnostaa eikä pakolla yrittää jotain mihin ei oo motivaatioo!
      Kiitos paljon ja hyvää kesää sullekkin! :)

      Poista