tiistai 28. huhtikuuta 2015

MÄ KUULUN TÄHÄN PORUKKAAN

1 2 3 4 5 6 7 9 8 10

Oli perjantai. Olin lähössä isoskoulutusleirille Hankasalmelle. Fiilis oli vähän sekava, en oikee tienny mitä odottaa. Oli takana raskas viikko ja monet koulujutut ressas ja väsytti. Jossain vaiheessa ois jopa tehny mieli jäädä kokonaan kotiin, mutta päätin unohtaa koulujutut ja lähtee kuitenkin. Onneks lähin.


Mulla ei riitä sanat kuvailemaan kuinka onnellinen oon viime viikonlopusta. Sen voin ainakin kertoo, että perjantaipäivän fiilis katos jo saman illan aikana sinne mistä oli tullukki. 90 nuorta samassa leirikeskuksessa, kaikilla avoin mieli ja halu tutustua. Ei siihen muuta tarvitakkaan. Jo ensimmäisen laulun aikana tuli sellanen olo, että tää on just sitä mitä mä nyt kaipaan. Turvallisuutta, rentoa ilmapiiriä, hauskanpitoa, syvällisiä keskusteluja, porukkaan kuulumista, täysillä osallistumista ja heittäytymistä. Jos joku väittää, ettei noin iso nuorisoporukka vaan voi vetää yhtä köyttä, niin uskallan tän kokemuksen jälkeen väittää vastaan. 

Viikonlopun aikana tuli kyllä koettuu tunteita laidasta laitaan. Tuli itkettyä ja naurettua, mutta päällimmäisenä jäi silti mieleen onnellisuus. Onnellisuus siitä, kun mut hyväksyttiin sellasena kun oon. Siitä, että voitin itseni monta kertaa. Siitä, kun raahattiin penkki keskelle peltoo, istuttiin siinä ja juteltiin, nautittiin auringosta. Siitä, kun pelattiin jalkapalloo, tytöt vastaan pojat, kentällä ainaki viiskyt ihmistä yhtä aikaa ja ilman sääntöjä. Siitä, kun sai laulaa sydämensä kyllyydestä. Siitä, kun tutustuin uusiin ihmisiin. Siitä, kun leikittiin koko leirin ja henkilökunnan kanssa Yksi pieni elefantti maaarssi näääin niin että lattia vaan tömisi. Ja siitä, että olen taas yhden leirikokemuksen verran rikkaampi.

Kiitos♥ Mulle tää viikonloppu merkitsi enemmän kun kukaan osaa edes kuvitella.

29 kommenttia:

  1. Ihana kuulla että sulla on ollu nuin ihana viikonloppu! ♥

    VastaaPoista
  2. ihana postaus, ihana teksti, ihana sä. tää sai mut hymyilee ees tänä päivänä hetkeks kun on ollu kaks päivää nii nollas fiilikset.
    ihanaa on myös se et nähää pian. ♥ on nii ikävä sua, ehkä jaksan noi pari päivää sen voimalla et tiiän et pia oot täälä. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihana Lur ♥ Niin parasta jos sain jonkun muunki hymyilemään tällä tekstillä, nimittäi mua kans hymyilyttää tällä hetkellä niin helposti! Voimia sulle näihin pariin päivään, me nähään ihan pian ♥

      Poista
  3. Toi sun viikonloppu on ollu vaa nii täydellinen! Just niiku puhuttiiiki äske ni toi viikonloppu oli sulle enemmänki ku tarpeen ja anto niiiin paljon♥ tää saa mutki nii hyvälle mielelle ku tiiän et sulla oli kivaa:) ihan jäääätävänvaltava ikävä sua ihana♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä oli! Jotenki anto niin paljon voimaa tähän viikkoon, vaikka muuten fiilikset onki ollu harvinaisen väsyneet (sehän ei ainakaan johdu viikonlopun valvomisesta... xd)
      Ihanaa että tää sai sut hyvälle mielelle ♥ Mulla kans nii ikävä sua!

      Poista
  4. Tulin noitte läksyjen parista hetkeks pois ja luin tän ni tuli kaikki ne mielee mitä tehtii, aiva parasta❤️
    Toi kaikki on niiin totta, samoja fiiliksiä täällä. Ei millää ois voinu perjantaina uskoo millane tosta viikonlopusta tulee! Melkei sanoikuvaamatonta se fiilis. Toi oikeesti anto nii paljo, kiitos vielä täälläki sulle muru❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii oliki! ♥ Ja ei todellakaa perjantaina ois uskonu yhtää mitä tosta tuli!
      Kiitos sulle vaan!

      Poista
  5. Jo otsikkoo lukiessa aattelin et varmasti huippu viikonloppu ollu, ja ainakin tän postauksen ja wappiryhmän perusteella vaikuttaa siltä! Voi ku oisin tienny tosta leiristä ni oisin ehottomasti ilmottautunu mut onneks näitä tulee uusiaki :3 Mutta kirjotit ihanan aidosti ja elävästi, eikä kuvissakaan oo moittimista :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin oli, niin huippu kokemus! Oi sun ois pitäny olla sielä, olis ollu niin siistiä :3
      Kiitoksia, teksti tuli kyllä nii suoraan sydämestä haha :D Kuvista kiitos vähän jokaiselle, en tosiaan muista enää mikä oli kenenki ottama xd

      Poista
  6. Tää teksti, nää kuvat, tää blogi... sellaista mitä mun sanat ei riitä kuvaamaan! Aivan ihanaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis eikää miten ihana! Sai kyllä hymyilemään tää kommentti ♥

      Poista
  7. Kivalta kuulostaa sun viikonloppu :) Ihanan positiivinen postaus, ja tää koko blogi muutenki. Saa aina lukiessa hymyn huulille<3 Sä ja sun kaverit vaikutatte aivan ihanilta ihmisiltä kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa jos täältä välittyy sellanen positiivinen meininki! Sellanen mä oon, yleensä aina ihan hyvällä tuulella. Totta kai huonojaki päiviä on, mutta oon pyrkiny pitämään tän blogin hengen suht positiivisena :)
      Ja voi miten ihanasti sanottu♥

      Poista
  8. Ihana postaus! Tollaset viikonloput on kyllä aina nii huippuja! *__*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leirit on kyllä jotain niin parhautta! Oon ollu elämäni aikana ainakin 20 leirillä ja muistan tasan 2 leiriä jotka ois jollain tavalla ollu huonoja. Eli todellakin, leirit ♥

      Poista
  9. Kiitos hulluna viikonlopusta sulle♥ Oli niin kivaa. Ihana oli suakin nähdä pitkästä aikaa. Mut yritetäämpä järkkää tässä joku vklp silleen että kerittäisiin ihan kunnolla juttelemaan. Nimittäin tuolla leirillä ei ollut hirveästi aikaa ns. niistä ystävien keskeisiä salaisuuksia jakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itelles vaan ♥ Oli niin ihanaa nähä, mut totta tuokin että ei sielä ihmisvilinässä oikeen paljoo kerkee kahen kesken jutella. Täytyy kyllä joku viikonloppu järjestää että nähtäs!

      Poista
  10. Kuulostaa tosi kivalle! Ja toi toka kuva on jotenki ihana :) Voi että tää sun blogi on nii hyvä, jatka samaan mallin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikä, kiitos hirveesti! Tämmönen palaute on aina niin jees ♥

      Poista
  11. Harvoin saa näin ihania postauksia lukea!
    Tiiän niin hyvin tuollaset hetket ja viikonloput. Ne on ihan parhaita. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää tämmöset syntyykin suoraan sydämestä! Ja harvoin noin ainutlaatusia kokemuksia edes tulee!
      Jep ne on ♥ Antaa niin paljon voimia tavalliseen arkeen.

      Poista
  12. Mää NIIIIN tykkään näistä sun jutuista Linnea! Kirjotat niin ihanasti, harva uskaltaa ja taitaa kirjottaa tämmöstä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow ihanaa! Tulipa hyvä mieli! :) Niin parasta et näistä tykätään ♥

      Poista
  13. Ihana kuulla, että sulla on ollu huippu viikonloppu!♡ mulla oli myös, vaikka lähinkin vähän samanlaisissa, ristiriitaisissa tunteissa sinne leirille.. :) haluun vielä sanoo tän, että sulla on aivan mahtava blogi!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin! Kivaa et sullakin tunteet muuttu niistä ristiriitasista päinvastasiks :D
      Oiii kiitoksia ♥

      Poista