torstai 18. joulukuuta 2014

SANATON.

Pahoittelut hiljaisuudesta! On ollu pieniä joulukiireitä viime aikoina niin postaaminen ei oo ollut ihan ensimmäisenä mielessä. Mutta jos nyt ei jumituta siihen vaan mennään ite postauksen aiheeseen.

Oli ihan tavallinen keskiviikko. Kävelin koulun jälkeen keskustaan, koska Maiju oli vähän puhunu että saattas tulla sinne. Matkalla Maiju kuitenki ilmotti ettei kerkeekään tulla, ja mä lähin seuraavalla bussilla kotii. Kotonakin tein ihan tavallisia juttuja, söin ja tein läksyjä. Yhtäkkii joku koputtaa ovelle ja kuulen yläkertaan asti ku joku kysyy mua. Juoksen iha ihmeissää alakertaa ja ketä nään? Maiju, Noora ja Kaisla sielä ovella seisomassa, tonttulakit päässä, kasvoilla kunnon irvistykset ja jaloissa kauhee kassillinen ruokaa. YLLÄTYYYS! Juoksen halaa niitä kaikkia yhtä aikaa ja meen ihan sekasin, voi tytöt minkä teitte! En ois ikinä ikinä ikinä uskonu että joku järjestäs mulle yllätyksen ja vieläpä näin keskellä viikkoo ihan tavallisena arkipäivänä.
No, eikai siinä, kyllä mä olin ihan valmis heittää bilsan kirjat nurkkaa ja keskittyy niiden sijaan viettää ihan mahtavaa iltaa noiden rakkaiden tyttöjen kanssa. Niin harvoin tulee vietettyä ihan kunnolla aikaa ystävien kanssa, varsinki nyt kun Maiju ja Kaisla asuu tän vuoden nii kaukana. Nooran kanssa nyt nähään useemmin mutta harvemmin mekään tehään muuta kun käydään tyyliin lenkillä.

Tytöt toi ruuat mukanaan ja sitä oliki kyllä iha kiitettävästi. Syötii nii paljon että tuntu oikeesti et maha ratkee iha pian. Oli totta kai niitä perinteisiä pikkujouluruokia torttuineen, pipareineen ja glögeineen, ja lisäks noita syötävän sulosia minibanaaneja! Siis kattokaa mite ihania :D  

Yks tyyppi ainaki nautti lisähuomiosta ja muutamasta lisäsylistä :D haha toine nii sulosena pyöri menossa mukana.

Kaiken kukkuraks sain vielä lahjojaki, Maijulta nuo aivan ihanan pehmeet pörrösukat, tyynyliinan ja tuoksukynttilöitä ja Kaislalta joulu-cd:n.

Oon sanaton. Ootte parhaita ystäviä ♥ ei ois voinu parempaa illan piristystä olla. Kiitos! ♥

12 kommenttia:

  1. Vooi kuulostaa täydelliseltä <3 ihania kuvia ja vielä ihanempia tyyppejä niis :)
    Miks mua ei oo kukaan koskaan yllättänyt :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä olikin! ♥ Oon samaa mieltä että aika ihania tyyppejä nois kuvis ♥
      Ei muakaa ollu kukaa yllättäny ennen tätä :D Pitää vissii järjestää sullekki joku yllätys ;)

      Poista
  2. Kjehkjeh ollaa me aina hyvii yllättämään!;)
    Oli niin rento ja huippu ilta!!❤

    VastaaPoista
  3. Voooi aivan ihana postaus❤ oli kyllä huippu ilta ja mukavaa yllättää sut!❤

    VastaaPoista
  4. Vähä ihana yllätys oikeesti! Ja ihania kuvia ❤ ois siistii ite järjestää yllätys jollekki tai et joku järjestäis mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä! Yllätykset on kyllä aina kivoja jos ne on tämmösiä! :)

      Poista
  5. Vähä huippu!! Tosi kiva postaus!!!:)

    VastaaPoista
  6. Mää en oo melkee ees aatellu, että tommosia yllätyksiä vois iha oikeesti sattua :DD
    Varmasti piristävää keskellä tylsää viikkoa ku kaverit järjestää tollasen yllätyksen :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no en mäkään ennen ku ihan oikeesti sattu kohalle :D
      Todellaki oli piristävää! Sai ihan uutta virtaa kouluunki xd

      Poista