sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

bloggaamisesta

Mitä bloggaaminen merkitsee minulle? Mistä saan ideoita postauksiini? Mitä kaikkea muuta bloggaaminen on kuin vain kuvien ja tekstien lisäämistä blogiin? Voiko bloggaamisesta oppia jotain?
Mä ite en ois ikinä osannu kuvitella mitä kaikkea bloggaaminen tuo mun elämään. Blogin alkutaipaleella olin juuri kasiluokan alottanut, omaa paikkaansa etsivä ja itseensä tutustuva teinityttö. Nyt, melkein kaksi vuotta myöhemmin olen edelleen teinityttö, mutta myös paljon muuta. Olen kohta lukiota aloitteleva, oman paikkansa jokseenkin löytänyt nuori, joka yhä vieläki jaksaa kiinnostua bloggaamisesta vaikka sitä silloin aluksi epäilikin. Henkisesti oon kasvanu kahen vuoden aikana varmaan enemmän ku koskaan tähän mennessä ja se toivottavasti on näkyny myös täällä blogin puolella. Vaikka kaikkea en tietenkään täällä kerro ja suurin osa ajatuksista pysyy kuitenkin ihan vaan mun oman pään sisällä, on kirjotusten sisältö muuttunut aika paljon niistä ensimmäisistä postauksista. Ainakin mun mielestä. Oon tarkotuksella piilottanut niitä ensimmäisiä postauksia, mutta en aio niitä koskaa poistaa kokonaan. On hauska lukee myöhemmin mitä mun elämään on just sillon  ja sillon kuulunut, vaikka mua hävettääkin kuinka huonosti oon ne postaukset kirjottanut.. Ja osa senhetkisistä ajatuksista tuntuu niin kaukaisilta nyt, mutta ehkä se kuitenkin on ihan normaalia.
Mutta jos minä itse olen muuttunut kahden vuoden aikana paljon, niin eiköhän sitä ole myös tää blogi. Edelleen pysytään kyllä saman lifestyle -kategorian alla, mutta sanotaanko että tässä viimesen vuoden aikana oon löytänyt sen oman tavan toteuttaa tätä. Tietty itselleni asettamat vaatimukset ja haasteet kasvaa koko ajan, mutta sehän tässä onkin parasta. Bloggaaminen on laji, jossa ei voi muutakun kehittyä. Tai ehkä voi, mutta aika hankalaa se on. Bloggaamisen rinnalla mun elämään on tullut aivan uusi ulottuvuus nimeltään valokuvaus. Ennen blogia en juurikaan kuvannut mitään ja järjestelmäkamera oli aivan hepreaa mulle. Ostin kyllä oman kameran jo kutosluokalla, sellaisen tavallisen pokkarin ja sillä onkin kuvattu tän blogin alkutaipaleen kaikki kuvat. Pikkuhiljaa mun kiinnostus kuvaamista kohtaan kasvoi ja vaatimustaso koveni. Aloin jopa muokkaamaan kuviani (tosin erittäin tökerösti...) ja valikoimaan tarkemmin kuvat jotka julkasen blogiin. Kun perheeseen ostettiin järkkäri, kiinnostuin kuvaamisesta vielä aivan uudella tavalla. Vaikka valotusajat, aukot, ISO-arvot ynnä muut oli aluksi aivan täyttä avaruustiedettä, pikkuhiljaa aloin kehittyä. Vajaa vuosi sitten siirryin kokonaan kuvaamaan pelkästään manuaalilla ja nykyään valotusarvojen ynnä muiden säätäminen onnistuu jo suht helposti. Tietenkin kehitettävää on vielä paljon, en todellakaan väitä olevani mikään valokuvaaja, mutta siitä pokkarilla automaattiasetuksilla kuvaavasta tytöstä oon kyllä kehittynyt ja paljon. Sitä ei oikein voi kiistää :D
Mistä sitten saan ideoita tähän kaikkeen? No, mistä milloinkin. Hyviä idealähteitä on muiden blogit, ja niistä saankin ehkä suurimman osan ideoista. Myös teidän kommentit inspiroi monesti kirjoittamaan! Vaikka kommentissa ei lukisikaan muuta kuin ''Ihania kuvia ja kiva blogi sulla!'' , saattaa se ilahduttaa mua pitkäksi aikaa. Teiltä tulleita postausideoita toteutan mielelläni, ne tuo kivaa piristystä niiden tavallisten sekametelisoppa-postausten sekaan. Ja tähän mennessä ainakin mun tekemistä ''erikoispostauksista'' on tullut melkein pelkästään hyvää palautetta, kiitos siis siitä<3 Ja ne ei-niin positiivisetkin palautteet auttaa hyvin kehittymään ja vaikka ne ei just sillon tuntuskaan kovin kivoilta, voin melkein luvata että niistäkin on opittu jotain. Tietenkään ilkeitä kommentteja ei kukaan mielellään ota vastaan, mutta sellaiset hyvässä mielessä annetut kehittämisideat on oikein hyödyllisiä. Minä kun olen tällainen mietiskelijä, saatan helposti illalla sängyssä pohtia jotain kommenttia tai muuta blogiin liittyvää, kuten postauksia. Monet postausideoista on syntyneet illalla ennen nukahtamista, kuten tämäkin. Myös bussimatkat tai yksin tehdyt lenkit on hyviä mietiskely- ja ideointihetkiä.
Mun oma toive on, että viihdyn tän bloggaamisen parissa vielä kauan, sillä tää tuo niin valtavasti sisältöä elämään. Vaikka joskus kiireen keskellä saattaa tuntua että miks ihmeessä mä jaksan panostaa tähän, kun ois paljon muutakin tekemistä, niin kertaakaan en vielä ole edes harkinnut tän lopettamista. Toivon hartaasti että tuleva lukiolaiselämä ei tee musta niin kiireistä että blogin laatu laskisi merkittävästi. Tällä hetkellä kuitenkin oon tänkin asian kanssa aika rauhallisin mielin ja uskon, että eiköhän sitä aikaa jostain löydy. Ja jos ei millään löydy, ei sekään ole mikään katastrofi. Eletään päivä ja hetki kerrallaan ja katotaan mitä elämä tuo tullessaan! Ja vieläpä yritetään muistaa tuo, monesti kiireisenä meinaa vaan hätiköidä eteenpäin eikä muista keskittyä siihen ollennaiseen eli just siihen hetkeen. Menipäs syvälliseks mutta tämmönen mä olen että saatan joskus puhua vähän asian vierestä, kuten ootte ehkä huomannu.

Mutta hei, ootte just lukenu postauksen verran mun ajatuksia tästä kaikesta. Joten nyt kertokaahan mulle Mikä saa juuri sut lukemaan mun blogia? Onko jotain toiveita tai kehittämisideoita, kenties muuta palautetta? Heittäkäähän kommenttia ja kertokaa, onko joku ehkä lukenu mun blogia alusta asti ja huomannu jonkin sortin kehitystä siihen verrattuna?

Postauksen kuvituksena ihanaakin ihanempia kuvia blogin ekalta puolelta vuodelta, katsokaa ja naurakaa.. Mulle tää on niin noloa, miten oon joskus julkassu tollasia kuvia?!? Haha, parin vuoden päästä aattelen varmaan samalla tavalla tästä hetkestä :D

20 kommenttia:

  1. aattelin nyt koska kerran pyysit kertomaan niin kerron tässä että luen blogiasi koska tiiän sut tai oon tienny jo aika kauan niin on hauska seurata sun kuulumisia täällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, kiva! Itekki tykkään kyl seurata kaikkien tuttujen ja puolituttujen kuulumisia blogeista, jotenki siitä saa paljon enemmän irti ku tuntee bloggaajan :D

      Poista
  2. Suuuper hyvin kirjotettu!!!

    VastaaPoista
  3. Mäki mietin joskus niitä ekoja postauksia ni niiden kuvat oli vähänmitäoli, nyt hävettää! :D mut eksyin joskus sun blogiin ja jäin seurailemaan, sulla on kivoja postauksia ja sun juttuja on mukava lukee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä.. :D Iha kauheita noi kuvat, ja varsinki kuvauskohteet.. Mistä oon saanu idean kuvata banaaninkuoria?!?
      Kiitoksia paljon :) Suurimpaan osaan blogeista sitä kai itekki aina vaan eksyy jotenki ja sit huomaa et oho, ompas kiva blogi!

      Poista
  4. Luen sun blogia, koska vaikutat melko samanlaiselta mitä ite oon ja sulla on kiva kirjotustyyli&hyviä kuvia! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiva ja kiitos! Ja hei, kivaa et tulit moikkaamaan Jämsässä! Olin varmaa iha pölähtäny siinä mut suo anteeksi ;D

      Poista
    2. No mietin eka et uskallanko tulla mutta tulinpa nyt kuitenki :D ja et ollu, mutta onhan se ehkä vähä outoo ku tämmöne random tulee moikkaamaa!

      Poista
    3. Hyvä vaan että tulit :) en vaa yhtää osannu varautuu ni en myöskää osannu sanoo oikee mitää :D

      Poista
  5. Hei vähä kiva postaus! Luen sun blogia, koska oot tuttu ja sun blogi on mielenkiintoinen ja hyvä! Ja ideoita postauksiin ei oo muita, kun että just jotain syvällisempiä ois kiva välillä lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja kiva että tykkäät :) Oonki miettiny että haluisin kirjottaa jostain vähä syvällisemmästä aiheesta mutta ei oo vielä tullu vastaan sopivaa ideaa, ku en haluu kirjottaa mistään perusaiheista kuten tupakka, alkoholi yms :D Mutta pistetään korvan taakse!

      Poista
  6. En ole kauan blogiasi lukenut, mutta tässäpä vähän palautetta:

    Blogi on siitä kiva, että tekstit on selkeitä, sopivan pituisia ja yleensä mielenkiintoisia. Teksteihin haluaisin kumminkin enemmän mielipidekirjoituksia, vaikkapa sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Bannerista tykkään todella paljon.

    Mutta kuvaamista ja kuvien muokkaamista kannattaa edelleen harjoitella. Joissakin kuvissa horisontti (esim. järvikuvissa taustalla näkyvä metsä) on vinossa. Osa kuvista on taas hiukka sumeita ja osan on taas pilannut puhkipalaneisuus. Joihinkin kuviin toivoisi enemmän mielenkiintoa. Minä, ja varmaan useammat muutkin, tylsistyn kuvista, joissa on vaan kukka kädessä, ja jonka senkin kuvan on pilannut vääränlainen tarkennus. Joissakin kuvissa olet / olette liian lähellä kameraa ja usein rajaus on hyvin suppea. Lapsia ja eläimiä kuvatessa mene niiden tasolle. Ja tiedän, että liikekuvia lapsista / tms. on hankala toteuttaa täydellisesti, mutta liikekuvat pitäisi saada enemmän 'pysähtymään' ja tarkemmiksi. Jotkut kuvat pilaa taustalla näkyvät epämääräiset esineet tai aidanpätkät. Rajaa ne kuvista pois tai tarkenna kohteeseen jättäen aidat sunmuut enemmän sumeiksi. MUTTA, jotkut kuvistasi on hyvin onnistuneita. Kuvakulmat on joissakin mielenkiintoisia ja värit näkyvät selvästi. Joihinkin kuviin sinulla on hyvä idea, mutta sen toteutus on tosin vähän epäonnistunut. Vinkkinä se, että jos kuvassa ihminen katsoo oikealle, jätä siihen suuntaan kuvaan enemmän katseelle tilaa ja rajaa vasemmalta enemmän pois.

    Eiköhän tämä romaani riitä :D Saatoit jo tietääkin noita asioita, mitä kirjoitin, mutta toivottavasti siinä oli uuttakin, josta voit oppia! Harjoitus tekee mestarin, valokuvaamisessakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, ihanaa kun jaksoit kommentoida oikeen pitkästi!

      Mä haluaisinki kirjottaa enemmän mielipidepostauksia, mutta mulla on vähän ongelmana se, että mistä aiheesta? Tuosta sukupuolten välisestä tasa-arvostakaa mulla ei ole juuri mitään sanottavaa, kun että joo tasa-arvo on hyvä juttu.. Niin tuntuisi tyhmältä kirjottaa siitä kokonainen postaus! Mutta kirjotan jostain aiheesta kyllä heti kun sopiva tulee mieleen :)

      Noista 'kuvausvinkeistä' taas varmaan kaikki on sellaisia, jotka kyllä tiedän, mutta usein toteutuksessa ne unohtuu.. En esim ymmärrä mikä siinä horisontin suoraan saamisessa on mulle niin vaikeeta, mutta viime aikoina oon kyllä sen suoristanu sit muokkausvaiheessa jos se on ollu vinossa. Tietty vanhemmissa kuvissa seki on varmaan iha vinksin vonksin ku en oo sillon osannu kiinnittää siihen huomioo.
      Kukka- ja muita luontokuvia taas lisään monesti postauksiin 'tuomaan tunnelmaa' paikasta, jossa oon ollu kuvaamassa. Pitkään aikaan en tietääkseni oo tehny postausta jossa olisi pelkästään jotain luontokuvia etkä kyllä niin väitäkkään, mutta onko sekin sit liikaa jos on pari luontokuvaa per postaus? :) ja sit kiinnostaisi tietää että mihin siinä kukkakuvassa pitäis tarkentaa jos ei siihen kukkaan? Oon vissiin vähä amatööri näissä(kin) asioissa vielä..

      Lapsia kuvatessa meen aina lapsen tasolle, mutta kuten sanoit ne kuvat on vaikee saada pysähtymään täydellisesti. Vielä vaikeempaa siitä tekee se, ettei meillä oo kameraan kunnon putkea, vaan pelkästään se kittiputki. Eli kerran aukkoa ei saa kovinkaan isoksi(vai sanotaanko se niin että aukko on iso jos on pieni se arvo?!) niin valotusaikaa täytyy laittaa pidemmäks jos on vähänki hämärää ja sillon se kuva kyllä väkisinki heilahtaa.. Eli haasteita kyllä riittää sillä saralla, mutta eiköhän sitä kehitystä tapahu sielläkin koko ajan.

      mutta kiitos sulle paljon näistä vinkeistä, eiköhän näistä taas opittu jotain sillä kuten tavallista, tääkin kommentti jäi pyörimään mun päähän pitkäksi aikaa :)
      ja tosiaan, harjotus tekee mestarin tämmösestä amatööristäkin ;)

      Poista
  7. Ihana tää teksti! Mä en tiiä miten löysin tän blogin ja millon mutta siitä asti oon tätä lukenut:) sulla on kiva tyyli kirjottaa ja kuvat on hienoja vaikka vähän oppimista vielä on! Oot kyllä kehittyny tässä hommassa vaikka sitä ei oo huomannu mut nyt ku lukee nuita vanhoja postauksia nii eron huomaa;) oliko kivaa jämsässä sunnuntaina siellä pyhäkoulussa?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ja joo oon itekkin sitä mieltä että se vahvempi puoli mulla tässä on kirjottaminen, mutta kuvaaminenki kehittyy koko ajan :) ja tosiaan sitä kehitystä on ehkä vaikee erottaa jos lukee vaan muutaman ekan postauksen, mutta sitte ku vertaa johonki huomattavasti vanhempaan ni eron kyllä huomaa :D

      haha joo oli, mikset tullu moikkaa jos näit mut :D

      Poista
  8. Hyvä postaus! (: On mukava kuulla välillä siitäki, mitä siellä ruudun takana oikeesti on :D
    Ite oon tässä nyt vähänn päälle puoli vuotta seurannu (anona) tätä blogia, ku kaveri näytti
    tän blogin mulle, ja tykästyin tähän (:
    Mukava juttu mikä on tässä blogissa muuttunu, että sää kerrot itestäs ja omista jutuista jotenkin
    suoremmin tai siis.. silleen avoimemmin :D
    En nää mitään isoa asiaa jota pitäis kehittää tässä blogissa (:

    ps. älä ota tätä mitenkään vakavasti, mutta musta on mukavaa, ku et
    nii paljo enää kirjottele niistä neulomis yms. jutuista :D (tääki mielipide ehkä johtuu siitä, että
    mulla itellä ei kiinnosta ne, mut tietty joillaki voi kiinnostaa (: )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! Ja se on kyllä totta että on varmaan vähän vaikee kuvitella kuin kokonaisvaltasta tää on jos ei oo ite koskaan kirjottanu blogia :D
      Toi on muuten hyvä huomio, ja luulen että seki johtuu siitä et oon ite tavallaan oppinu hyväksyy itteni, ni sillon pystyy myös helpommin kertoo niitä asioita muille! Oon muutenki aika avoin ihminen ni kyllä se varmasti heijastuu myös tänne bloginki puolelle :)

      haha, en mä oikeestaan enää koskaan tee mitään käsitöitä, ja jos teen ni ei enää tulis mieleen kirjottaa esim. kokonaista postausta joistain villasukista :D Aika harvaa varmaan sellaset edes kiinnostaa nykyään eikä muakaa enää kovin usein..

      Poista
  9. Hyvä postaus Linkkiseni!
    Luen sun blogii koska sä oot mun ihana frendi ja luin kyllä sitä ennenki x)
    Sulla on ihana tapa kirjoittaa sillee avoimesti mut ei kuitenkaan liian avoimesti, sun kuvat on ihania ja mielipide postaukset parhaita! Sit sä vastaat kaikkiin kommentteihin kivasti ja panostat blogiin joka mun mielestä on tosi tärkeetä.
    Eipä mulla muuta kun että sun blogi on huippu ja niin oot sinäki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Lauraseni!
      Eipä tässä muuta kuin että säkin oot niin huippu että et uskokkaan<3

      Poista