lauantai 31. toukokuuta 2014

OHI ON!!

Peuskoulu on nyt sitte mun osalta suoritettu. Ihanaa, kamalaa, haikeeta, mahtavaa, jännittävää. Hieman sekavat fiilikset tällä hetkellä. Aivan vastahan mä seisoin ala-asteen pihalla uus reppu selässä, äitiä kädestä puristaen ja jännittyneenä. Tai ihan eilenhän mä ootin yläasteen pihalla että kellot sois, mietin minnehän meidän pitää mennä ja miten täällä koulussa liikutaan. Muistan nuo kaksi päivää kuin eilisen, enkä usko et ne koskaan unohtuu. Niinku ei myöskään tää päivä, jolloin sain päättötokarin kouraan ja hyvästelin muutamat ystävät ehkä jopa viimeistä kertaa. Mistä sitä tietää kohdataanko me enää, ens vuonna jo kaikilla on niin eri kuviot.
Oon miettiny tän postauksen kirjottamista koko ysiluokan ajan, mutta nyt ku lopulta tätä saan kirjottaa, en tiedäkkää mitä kirjottasin. Pää on aivan sekasin kaikesta. Vielä ei ihan sisäistä kaikkee mitä tänää ja eilen on tapahtunu, eikä varsinkaa sitä että iha oikeesti, siis aikuisten oikeesti peruskoulu on ohi nyt.

Eilen meillä oli kevätjuhla, jossa en kylläkään esittäny mitää. Se nyt oli ihan sellanen perus, pari lauluesitystä ja yks tanssi. Kevätjuhlan jälkeen oli potkiaiset, joissa sai kyllä välillä nauraa vedet silmissä :D Ysiluokkalaiset oli koonnu sellasen videon, jossa oli kaikkea ei-niin-vakavaa materiaalia tunneilla ja käytävillä kuvattuna. Onneks mua ei näkyny siinä, oisin saanu hävetä silmät päästäni xd. Kasiluokkalaiset jako taas niitä ''Vuoden kaunis'' yms titteleitä ja niistäki sai välillä ihan kunnon naurut.

No entäs tänään sit. Herätys 6.15, laittautuminen ihan rauhassa, pieni hiuskriisi. Perhosia vatsanpohjassa ja hymy huulilla marssittiin viimeistä kertaa yläasteen ovesta sisään. Viimeisen kerran kotiluokassa, sillä porukalla. Meidän luokkaa mä en jää kaipaamaan, enemmänki niitä yksittäisiä hetkiä jotka niiden kanssa tuli vietettyä.
Ku päättöjuhla alko, tunnelma oli niin jännittyny ku vaan tollasessa juhlassa voi olla. Onneks kaikki meni hyvin ja juhlan jälkeen näky vaan ilosia kasvoja. Joka puolella oli sairaasti ihmisiä ja kamerat räpsy koko ajan. Porukka oli astetta hilpeemmällä tuulella ja nauru raikas. Tän paremmin ei ois voinu enää peruskoulu loppua, kun todistuskin oli tarpeeksi hyvä jopa mun itteni mielestä ;)


Tämmösistä tunnelmista, OIKEEN MAHTAVAA JA AURINKOISTA KESÄLOMAA KAIKILLE!!!

9 kommenttia:

  1. Samat fiilikset täälläki!! Kamalaa,ihanaa,haikeeta ja kaikee muuta:D Ny kesälomaa!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep!! Onneks on tää loma täs ennen syksyä ni kerkee vähä tasottua :D

      Poista
  2. Samat fiilikset täälläki!! Kamalaa,ihanaa,haikeeta ja kaikee muuta:D Ny kesälomaa!!<3

    VastaaPoista
  3. Jotenkin ihana postaus! =) Itekin oon ihan sekasin ja menee varmaan pari päivää tajuta et sinne meni peruskoulu =D
    Kiitos linkki, on ollu kivat kolme vuotta! :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha suoraa ton hetkisissä fiiliksissä kirjotettu teksti, en ehkä uskalla ees lukee läpi xd
      Kiitos sulle vaan tuhannesti, en unoha näitä vuosia ikinä!

      Poista
  4. Hei ollaanko me oltu samoissa häissä tammikuussa? Katoin mun ottamaa videoo ja aivan kun oisit ollu siinä laulamassa :D! ja muistan kun oisin nähnyt sut sielä? :)
    Kauniita kuvia susta ja mullakin ihan samat fiilikset, luonnoksissa lojuu kans tän tyylinen tunteiden vuoristorata postaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvin mahollista että ollaan oltu! Olin nimittäi tammikuun alussa häissä jossai tuola pohjanmaalla(?) ja lauloin sielä serkkujen kanssa :D mulla oli tuo sama mekkokin päällä mikä noissa kuvissa!
      Kiitoksia paljon sulle, ootan että julkaset sen postauksen ;)

      Poista
    2. Joo, ollaan sitten oltu :) mun täti ja sun eno on siis naimisissa, hassu sattuma! :D lauloitte jonkun laulun johon olitte ite keksinyt sanat ja sitten sen aikana pyöri lapsuuskuvia tästä sulhasesta, eiks niin? :D
      Hyvä että joku oottaa ;)

      Poista
    3. Joo, maailma on tosiaan pieni :D kaikki nuo tuntomerkit täsmää joten eiköhän me samoissa häissä olla oltu! Mä en vaa muista sua yhtää sieltä, mikä ei kyl oo mikää ihme koska en muista ikinä ketää mistää xd

      Poista