ajatuksissa

Mä oon hämmentynyt. Ja ihan äärettömän helpottunut. Tiiättekö, silleen ihan pohjia myöten.

Te ootte ihan mahtavia. Ei ollut helppoa julkaista edellinen postaus. Ei ollut helppoa kirjoittaa sitä. Ei ollut helppoa olla rehellinen. Mutta tiiättekö, en vois onnellisempi olla siitä, että sen tein. Kiitos. Ihan jokaiselle, jokaisesta kommentista ja viestistä ja ajasta jonka käytitte postauksen lukemiseen. Oon sanaton. <3

Mulla on semmonen olo, että tää blogi on taas mun. Voin nyt tulla tänne kirjottamaan milloin vaan, millä fiiliksellä vaan. Päiväkirjaan, ajatuksia. Minulta minulle, ja ehkä vähän sinullekin. Rakas päiväkirja. 

Just nyt istun hiljasessa kodissa, pyhäinpäivän aamun rauhassa, lempparinurkkauksessa keittiön syvennyksessä. Levollinen mieli. Joululaulut soi hiljaa taustalla, ulkona pihaa peittää ohut lumikerros. Muutama pilvien raosta tunkeutuva auringon säde valaisee koko kodin. Ei ole kiire minnekään.

Eilen toteutettiin siskon ja serkun kanssa pitkään mielessä ollut, mutta toteuttamatta jäänyt haave. Käytiin mummolassa, ihan tavallisena perjantai-iltapäivänä. Pakattiin viulut mukaan ja käytiin soittamassa ukille - nyt kun vielä voi. Ei me kauaa raaskittu olla. Mielen täytti haikeus. Ikäväkin. Sitä ukkia, joka nosti polvelle ja luki kirjan toisensa perään. Sitä nöyrää ukkia, joka lähtiessä toivotti turvallista kotimatkaa ja lausui lohduttavat sanat. Sitä samaa toivon sinulle ukki, turvallista kotimatkaa. Vielä hetken saamme sinusta pitää kiinni. Tarttua käteen ja kertoa, kuinka tärkeä olet. Minulle ainakin esikuva.

Mielessä paljon ajatuksia. Muistoja. Kiitoksen aiheita.

Pitäkää rakkaista huolta, kertokaa kuinka tärkeitä he ovat. Joskus teot merkitsee enemmän kuin sanat. Et voi koskaan tietää, mitä elämässä tulee eteen. Elä tätä päivää.

Pyhäinpäivä. Rakkaiden muistopäivä.

kuvissa mun sisko, Aurora