maanantai 31. lokakuuta 2016

rehellinen


Mitä kuuluu?
Ensin vastaan niinku kai kuuluu vastata. Ihan hyvää. Niinhän kaikki sanoo. Oikeestaan, myös paljon muutakin.

Mun elämässä on paljon asioita, joista oon äärettömän kiitollinen. Asioita, jotka tekee mun elämästä elämisen arvoista. Joiden merkitys tuntuu sydämessä asti, pakahduttavana tunteena. On perhe ja koti, joiden merkitys on korostunu varsinkin viime aikoina. Joskus käy niin, että asioita tajuaa vasta sitten, kun niihin ottaa vähän etäisyyttä. Mä oon ollu koko syksyn ajan kotona ihan minimaalisen vähän. Oon touhottanu paikasta aa paikkaan bee ja joillain viikoilla käyny kotona lähinnä nukkumassa. Silti, tää paikka ja nää ihmiset, on mulle tällä hetkellä varmaan tärkeempiä kuin koskaan. Arvostan turvallista kotia, paikkaa jossa saan elää, arvoja jotka mulle on kotoa mukaan annettu, ihmisiä, jotka kulkee mun mukana elämän alusta loppuun. Äitiä ja isää, sisaruksia, jokaikistä kahdeksaa. Ne hetket kun oon kotona on alkanu tuntua tärkeiltä. Merkityksellisiltä. Haluan olla se tytär ja isosisko, joka kantaa vastuunsa ja on läsnä kotona. Ei näitä hetkiä oo loputtomiin. Sisarusten lapsuus on nyt - ei joskus tulevaisuudessa. En voi sillon tulla sohvalle viereen pötköttämään tai tehä lettiä siskolle iltapalapöydässä. Ei nää rakkaat myöskään esittele mulle hienoo ite piirtämäänsä moottoritietä joskus tulevaisuudessa. Ne hetket on elettävä nyt.

1

On mulla elämässä myös paljon muutakin kiitoksen aihetta. Ystävät ja kaverit, kaveriporukka. Ensimmäistä kertaa mun elämässä mulla on kaveriporukka, johon tunnen kuuluvani. On muutama läheinen ystävä, joiden voin luottaa kulkevan rinnalla vielä pitkän matkan. On paljon kämppäiltoja, iltoja toisten kodeissa, iltoja meidän pirtinpöydän ääressä. On yhteisiä pelihetkiä, notski-iltoja, keskusteluja. On myöhään venyviä vielä tää yks juttu -keskusteluja keskellä viikkoo yökyläillessä ystävän luona. On mielen tyhjennystä ja taakan keventämistä yhdessä asioita ratkoen. Vertaistukea ja ilonpitoa, irtiottoja kouluarjesta.

Kaiken tän keskellä on kuitenkin myös niitä hetkiä, kun tekisi mieli vaan jäädä ikuisiksi ajoiksi sängylle makaamaan. Kun mikään ei tunnu miltään, paitsi pahalta. Kun kaikki ajatukset ja tunteet on yks ahistava möykky rinnassa. Kun tuntuu, että sydän on tungettu millimetrin kokoiseen laatikkoon, eikä ulospääsyä ole.

2

Epävarmuus. Sekasotku. Arvottomuus. Hukassa.
Kuka mä oon? Mitä mä haluan? Minne mä haluan? Miksi oon tämmönen
H u o n o.  E p ä o n n i s t u n u t.

On ollut vaikeaa myöntää, että oon jo vuosien ajan voinu pahoin. Ei oo tuntunu hyvältä olla minä. Mä oon aina tavotellu kaikessa täydellisyyttä. Suorittanu niin paljon, että tulos on varmasti miellyttäny. Siinä sivussa eläminen on unohtunu. Nyt kun muistan taas elää, tajuan kuinka vaikeaa sekin on. Kuinka vaikeaa voi välillä olla syvään hengittäminen. Kuinka vaikeaa hetkessä eläminen. Ja kuinka vaikeaa tietää, mitä haluaa.

On mulla ollu vuosien varrella paljon myös onnen hetkiä. On niitä tälläkin hetkellä. Silti on asioita, jotka vaikuttaa mun jokaiseen päivään, on vaikuttanu kaikki nää vuodet mun tajuamatta. Näen koko ajan mun ympärillä ihmisiä, joiden kaltainen mäkin haluaisin olla. Sosiaalinen, toiset huomioon ottava, vastuullinen, rohkea. Persoona. Tunnen arvottomuutta muiden seurassa, en uskalla mennä mukaan heikkona ja rikkinäisenä. Pelkään kahdenkeskisiä hetkiä. En halua olla heikko.

Tiedän myös sen, mikä loppujenlopuks on mulle kaikkein vaikeinta: se, että ero todellisen minän ja ihanneminän välillä on niin iso. En löydä keinoja tai voimavaroja rotkon ylittämiseen.

3

En osaa itkeä. En osaa puhua. Siksi kirjoitan. Oon kirjottanut monia sivuja. Se auttaa edes vähän.

32 kommenttia:

  1. ihana, tärkeä, rakas linkki. <3 itkettää kun kuulostaa liian tutulta, mutta silti erilaiset kipuilut. jos ois laihempi. jos ois rauhallisempi. jos ois täsmällisempi. jos ois pitkäpinnaisempi. jos ois ajattelevaisempi ois sitä ja ois tätä, kaikkia muuta kun mitä nyt. tuntuu et kaikki ois helpompaa. oisko? tuskinpa.
    sä oot ihana. ja vastuullinen. ja toiset huomioon ottava. oon kiitollinen joka päivä kun mulla on sunlainen ystävä. haleja. oot ajatuksissa. <3 ps niin hyvin kirjoitettu postaus! sulle on kyl annettu kirjoittamisen lahja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 niinkai se on että jokaisella meillä on omat taakkamme kannettavana ja tiemme kuljettavana. Tuskin kenenkään elämä pelkästään ruusuilla tanssimista on. Silti jonain hetkinä tuntuu, että kyllä elämä vaan ois helpompaa jos ois vähän toisenlainen. Vaikka tuskimpa se siltikään ois - mutta sanoppa se niille tunteille sillon kaikista synkimpänä hetkenä.

      Kiitos kauniista sanoista ja ajatuksista, oot tärkeä ❤

      Poista
  2. Tää oli tosi ajatuksia herättä postaus. Sä oot hyvä just sellasena ku oot. Niin monenlaisia ihmisiä tarvitaan tässä maailmassa! ♥ Sekin, että se murehit sitä, että aina oot tavotellu täydellisyyttä joka asiassa, niin kertoo sun tietynlaisesta luonteesta. Oot luultavasti semmonen kärsivällinen ihminen. Yritä kääntää ne "huonot jutut sussa" positiivisiksi. Ja mieti jos kaikki ihmiset ois semmosia sosiaalisia ja rohkeita, kuka sitten olis kuuntelijan roolissa? Enkä usko, että kukaan ihminen on sellanen, joka olis kaikki taidot, ei kukaan oo täydellinen. Tee semmosia asioita mistä tykkäät ja mistä tuut onnelliseksi, jos vaan mahollista :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan lohduttavista sanoista <3 onhan se totta, ettei elämästä oikeen tulis mitään jos jokainen meistä ois samalla muotilla valettu ja samoista aineksista rakennettu. Jotenki siltikään sitä ei osaa aina noin aatella, vaan haluais olla vielä vähän parempi, vielä vähän normaalimpi. Kai mä oon luonu itelleni tavoiteminän, ja täydellisyyteen pyrkivänä tuntuu pahalta myöntää ettei tässä asiassa voi olla täydellinen. Mutta niinkun ystäville aina jaksan toistella, pienin askelin ja kivi kiveltä kohti sitä itsevarmempaa ja itseään arvostavaa Linkkiä. Ehkä vielä jonain päivänä osaan aatella niinkun toivon muiden itestään aattelevan - arvostaen jokaista piirrettä.

      Iso kiitos <3

      Poista
  3. Voi tyttökulta! <3 Sulla on kyllä todellaki niin tuo kirjottamisen lahja.. Tää sun teksti sai mussa monenlaisia ajatuksia ja tunteita heräämään. Ihan päällimmäisenä mulla on semmonen suru ja harmitus siitä, että sää joudut tommosten asioiden kanssa kipuilemaan. Koska mun silmissä sää oot niin upea, ihana, ystävällinen, kultainen ja kaunis nuori nainen. Just hyvä tommosenaan, kaikinpuolin. <3 Mutta silti täytyy sanoa, että mää myös todellaki ymmärrän sua ja sun ajatuksia, et oo yksin niiden kanssa. :-( Tsemppiä ja haleja ihan hirveesti sinne sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinä Sini <3

      Kiitos kun sanoit nää sanat ääneen, ne merkitsee mulle paljon. Jotenki jo pelkästään se, että tietää ettei oo tilanteessa yksin, helpottaa. Eihän tämmönen oo kivaa kellekkään eikä näitä ajatuksia toivois kenenkään päähän, mutta silti jokaisella on elämässään varmasti vaihe jollon päässä pyörii ajatuksia omaa itteä ja identiteettiä kohtaan. Elämää, sitä se on. Kaikenlaiset päivät ja vaiheet.

      Nallekarhun rutistus sulle takasin <3

      Poista
  4. Musta tuntuu kans, että kaikki on välillä vähän hukassa, tiiätki mun stoorin jo.
    Muista että oot aivan yhtä arvokas kun kaikki muut jotka osa on semmosia kun se sun ihanneminä. Kivi kiveltä niin että sulla on itellä hyvä olla, meille kelpaat just tuommosena kun nyt oot. ❤️
    Voisimpa myös sanoo sen, että samoja kiitollisuuden aiheita täälläpäin. Tuo porukka on vaan niin kultaa ja perhe&koti myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Välillä vaan tuntuu että ne omat murheet ja taakat on kaikista isoimpia, vaikka samaan aikaan tiedostaa sen että maailmas on paljon suurempiaki huolia.
      Mutta niin, pienin askelin.<3

      Poista
  5. Sydän sulle. Ihana, ku uskalsit kirjottaa. Vaikken sua sillain tunnekkaan, niin oot aina vaikuttanu tosi ihanalta ihmiseltä. Saat olla just sellanen ku oot. Joitakin asioita voi muuttaa ja me muututaanki vähän joka päivä ja joka vuosi. Opitaan uusista tilanteista ja opitaan itestä. Mutta tärkeintä on se, et uskaltaa olla oma itsensä ja tavallaan tykkää itestä. Siihen voi mennä vaan tosi paljon aikaa. Mut oikeesti, tää oli tosi hyvin kirjotettu ja oot ihana ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 ihan totta tuo että joitain asioita voi muuttaa ja jokainen meistä muuttuu ajan kanssa kuitenkin, pikkuhiljaa. Varmasti myös mä oon muuttunu paljon vuosien varrella - ite sitä muutosta on vaan nii vaikee huomata, kun tuntuu että samojen kipuilujen kanssa kamppailee päivästä toiseen. Mutta ehkä vielä jonain päivänä voin hymyssäsuin kattoo itteeni ja todeta että on hyvä just niin.

      Kiitos paljon ❤

      Poista
  6. tää teksti sai tunteet ja kyyneleet pintaan, sulla niin on kirjoittamisen lahja !
    täysin samoja ajatuksia. Hukassa, mitä tahdon elämältäni?
    voima hali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ❤ niin lohduttavaa kuulla. Aina ei oo helppoo olla hukassa, mutta onneks aina voi löytää tien pois. Siihen kai se on uskottava, vaikkei siltä aina tunnukaan.

      Voimarutistus <3

      Poista
  7. voi linkki, sä kyllä todellaki osaat kirjottaa! postaus oli yhtäaikaa ihana, mutta samalla aika raastava. musta tuntuu, että oisin voinu ite kirjottaa lähes samanlaisen postauksen. kiitollisuuden aiheet on just samat ja ne on parasta elämässä. mutta musta tuntuu, että me kipuillaan aikalailla samojen asioiden kanssa, sun ajatukset kuulosti tosi tutuilta. mun suurimmat kipupisteet viime aikoina on just ollu tuo epävarmuus ja se, että pitäs olla sosiaalisempi. mä inhoan sitä epävarmuuden tunnetta, joka kulkee mut matkassa aivan liian usein, esim. töissä. lisäks mulla tahtoo talven tullessa mieli painua maahan. vaikka kaikki on hyvin ja onnenhetkiä on talvellaki vaikka pimeetä ja kylmää onki, niin yleisfiilis on vaan niin väsyny ja mieli jotenki maassa. mutta kaikilla on varmaan omat murheet ja kipupisteet, joiden kanssa taistelee, mutta onneks välillä huomaa niissä myös edistystä. mä oon ollu huomaavinani sussaki rentoutumisen merkkejä, tuntuu ettet enää stressaa niin paljo ja osaat ottaa vähä rennommin. mutta täälä on ainaki yks joka ymmärtää sua. oot tärkee ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 on niin ihana huomata etten oo näitten asioitten kanssa yksin. Vaikka ei näitä ajatuksia toivois kenenkään päähän, ni on helpottavaa tietää että jokaisella meillä on omat kivemme ylitettävänä ja polkumme liukasteltavana. Epävarmuus ja toisinaan toivottomuuskin omaa luonnetta kohtaan on ehkä kamalinta ikinä, kun se vaikuttaa niin moneen asiaan yhtä aikaa. Mutta onneks kuitenki kaiken keskellä löytää myös niitä kiitoksen aiheita, joista voi ammentaa lohtua sillonki ku ei muuten meinaa jaksaa.

      Se on muuten ihan totta että tän syksyn aikana oon oppinu ottamaan monet asiat vähän rennommin, osittain pakon vuoks ku ei vaan jossain vaiheessa jaksanu enää.

      Sydän sulle, tärkeä ystävä ❤

      Poista
  8. ihana linkki ❤️ arvostan ku uskalsit kertoo itestäs noin avoimesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viola! ❤
      Sitä ne yön pimeät tunnit joskus teettää. Kun ei vaan jaksa pitää kaikkea sisällä enää.

      Poista
  9. Niin taitavasti kirjotettu. Oon lukenu tän postauksen monta kertaa, koska tää postaus jotenki pysäytti mut ja kirjotit mulle niin ajankohtaisista ajatuksista.
    Vaikkei me superhyvin tunnetakkaan, tiedän, että oot ihan mahtava tyyppi. Ja tärkein, just riittävä omana ittenäs.
    Tsemppiä eteenpäin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että ajatukset kolahtaa <3 tätä kai on nuoruus - epävarmuutta ja suunnan etsimistä.

      Siinäpä muistettavaa jokaiseen päivään. Kumpa aina riittäisin.
      Kiitos ja samoin <3

      Poista
  10. 😘
    Ajattelet kypsästi. Niin tuttua pohdiskelua omasta paikasta, tehtävästä elämänvainiolla. Olet minulle kultainen pikkutyttö, jonka päähän painaisin yhä puna-ailakkiseppeleen niinkuin 17 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä olo on kuin pikkutytöllä kaiken tulevan edessä - hiukan jopa pelottaa, päivä päivältä enemmän. Mutta kai myös mulle on täällä pallolla paikkani, se vaan täytyy löytää.
      Kumpa joku painais edelleen sen puna-ailakkiseppeleen päähän ja sanois että juokseppa leikkimään.

      Poista
  11. Siis sä kyl osaat kirjottaa!!! Ihailen

    (Multa kun ei tota kirjottamisen lahjaa ole niin en osaa mitään muuta valaisevaa sanoa)

    VastaaPoista
  12. Kyllä se ajan kanssa helpottaa. Olen kipuillut samojen asioiden kanssa nuorempana. Kyllä ne tulevat vielä muuttumaan ja opit että kaikesta huolimatta ja juuri siksi olet paras sinä ja ihan hyvä ja kelpaat juuri tuollasena kuin oot. Olet luonteeltasi hieman kuin minä. Ja osaat kirjoittaa ja pohdit kypsästi. Samaistun. ������ t. Parin kk päästä 27 v. �� Ikäkriisiä pukkaa tän ikäsenä jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan aika auttaa. Välillä vaan tuntuu niin toivottomalta kattoo tulevaisuuteen, kun eessä on yks iso musta tunneli. Mutta toivon mukaan jossain vaiheessa seison vielä omilla jaloillani.
      Kiitos <3 ihanaa ku täällä on myös teitä vähän vanhempia neuvomassa ja lohduttamassa.

      Poista
  13. Tää teksti kuulosti aika tutulta, varsinki tuo loppuosa. Osaat hyvin kirjottaa! Ja tsemppiä sulle♡

    VastaaPoista
  14. Todella rohkea teksti ja tärkeä❤
    Tunnistan itseäni tuosta tekstistä ja siksi se toikin kyyneleet silmiin. Olen luonut itselleni ihanneminä kuvan ja yritän tehdä sen eteen töitä ja kun huomaa että on vieläkin se sama huono ihminen ja tavoitetta ei ole saavuttanut, niin silloin kyllä masentaa ja todella ja entistä enemmän vertailee itseään toisiin ja miettii miksi ei voi olla samanlainen; rohkea, varma, ja aito oma itsensä. Myös tie, jota pitkin kulkea lähemmäksi ihannekuvaa on joskus peitossa ja kaikki tuntuu niin musertavan kaukaiselta. Tämmösiä ajatuksia mulla, toivottavasti sait jotakin irti tästä vähän sekavasta kommentista. Tsemppiä sulle paljon linkki!❤ t.yksi joka yrittää myös ylittää rotkoa, välillä eteenpäin mennen, välillä taakse horjahtaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näitä samoja ajatuksia mullakin, ihanneminän kaukaisuudesta ja muiden ihmisten paremmuudesta. Miksen vaan voi olla yhtä hyvä kuin muut? Miksi kipuilen näiden asioiden kanssa ja asetan itteni aina muiden alapuolelle, vaikka tiedänkin että oon ihan samanarvonen kuin kuka tahansa? Kuka näyttäisi valoa sille polulle, joka vie lähemmäs sitä minää, joka haluan olla?

      Kiitos paljon kommentista ja tsempeistä, sitä samaa sulle kans ❤

      Poista
  15. Täysin saman asian kanssa taistelin viime syksyyn asti kunnes oli pakko luovuttaa ja myöntää että ei jaksa enää. Pienin askelin mennään eteenpäin, välillä yksi askel eteen ja kaksi taakse. Tsemppiä sulle. Todella hyvin kirjoitettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus se raja vaan tulee vastaan ettei jaksa enää yksin. Jossain vaiheessa täytyy itellekki myöntää se, että sattuu. Mutta näimpä, pienin askelin, eteenpäin ja taaksepäin.
      Kiitos paljon, ja samoin! <3

      Poista
  16. Oon varmaan ihan auttamattoman myöhässä, luen sun blogia liian pitkän tauon jälkeen. Mutta Linkki, voi Linkki ku mä voin niin samaistua kaikkeen!

    "Tunnen arvottomuutta muiden seurassa, en uskalla mennä mukaan heikkona ja rikkinäisenä. Pelkään kahdenkeskisiä hetkiä. En halua olla heikko."

    Tuo kohta erityisesti osu ja kolahti. Mä en kestä, kirjotat ku mun ajatuksia. Kylmät väreet, hyrr.

    En tiiä mikä tilanne sulla nyt on, mutta joka tapauksessa hali!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei oo liian myöhästä, ihana ku kommentoit ❤ aina yhtä lohdullista tietää, ettei oo yksin. Että joku muukin kamppailee samojen asioiden kanssa.

      Tällä hetkellä tilanne ja fiilikset on vaihtelevia. Toisaalta näistä ajatuksista on edetty jonkun verran, toisaalta mukaan on tullu asioita, jotka sekottaa päätä vielä lisää. Hyvä olo itteni kanssa on vielä kaukainen haave, mutta pienin askelin sitä kohti. Iso hali sinne kans ❤

      Poista