perjantai 29. tammikuuta 2016

arkihetkiä

1 2 3 4 5 6 7

Tavallisia  h e t k i ä , tavallista arkea. Niistä on tää viikko tehty. Alkuviikko meni tunnetusti hujauksessa, ja koeviikko läheni päivä päivältä. Ja sieltähän se jyräs kaikella voimallaan tänään päälle, kun heti ensimmäisenä vuorossa oli matikka. Pitkä sellainen. Ja niin oli koekin. Harmitti vähän, kun viimenen tehtävä meni täysin penkin alle kaikesta siitä uurastuksesta huolimatta, mutta oonpahan ainakin tehnyt parhaani. Sitä paitsi harmitus haihtu tiehensä saman tien kun ruotsin kertaustunnin jälkeen päätettiin tyttöjen kanssa lähtä kahville, ihan muuten vaan huvikseen. Ulkona paisto aurinko joten innostuttiin myös ajamaan Vänärille ja käytiin hetken aikaa jalottelemassa jäällä, fiilis oli jotain niin mahtavaa! Tykkään teistä tytöt ♥ 

Eilen mulla oli melkeinvapaapäivä, kun muilla alko koeviikko jo sillon, mutta mulla ei ollu koetta vaan pelkkä matikan kertaus. Nautin niin paljon aamulla hiljasesta talosta, siitä että sai herätä omassa rauhassa ja juoda aamukahvia piiiitkään, siivota keittiötä kenenkään häiritsemättä ja laskee matikkaa hiljaisuudessa. Illalla käytiin harjottelemassa vähän liukkaalla ja pimeellä ja loskasella (=mahollisimman huonolla) kelillä ajamista ja tulikin siinä istuttua kaks tuntia putkeen taksikuskina. Ei ollut mikään erityisen nautittava kokemus, mutta opettavainen kylläkin! Oikeesti on niin hyvä, kun opettelee nyt talvella ajamaan niin tulee koettua kaikenmaailman huonot olosuhteet heti, niin oppiikin enemmän. Oon ihan innoissaan siitä, että oikeesti ihan pian mulla voi jo olla ajokortti taskus ja sit on vaan vapaus mennä! Hihiii en malta oottaa.

Tää viikonloppu tulee menemään aika tiukasti opiskelun parissa, kiitos ens viikolla olevien neljän kokeen. Jotenki en kuitenkaan osaa just nyt ressata mistään, tiiän et opiskelemalla kyllä selviän niistä kokeista ja sit on taas uus jakso ja muutaman päivän helpompaa. Oon sitä mieltä että koeviikotki helpottuu mitä pidemmälle lukioo mennään, kun pakolliset kurssit alkaa olla käyty ja luku-urakka ei enää oo ihan niin kamala mitä ekana vuonna. Totta kai kurssit on paljon vaikeempia nyt, mutta jos on tunneilla ollu mukana ja tehny läksyt ni ei oo mahotonta selvitä. Lisäks on oppinu arvostaa koeviikon hyviä puolia, lyhyitä koulupäiviä ja rentoo meininkiä. Kyllä tästä taas selvitään, niinkun aina ennenkin ♥

6 kommenttia:

  1. Kivoja arkihetkiä ollu sulla, hienoa että osaat nauttia elämän pienistä ihanista hetkistä!<3 Tsemppejä koeviikolle, kyllä sää selviät, jos kerta aiemminkin oot selvinny :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ainakin yritys on aina kova <3 koska pienet hetket! ❤
      Kiitos tsempeistä, kyllä tästä selvitään :)

      Poista
  2. ihanan arkisia mut silti hyviä kuvia! kyllä sä koeviikon selätät yhtä hyvin ku ennenki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerranki tuli kuvattua ihan sitä perusarkee, monesti ku se kamera tulee napattua mukaan vaan sillon ku tapahtuu jotai erityistä.
      Toivotaan ❤

      Poista
  3. Koeviikkojen hyvä puoli on kyllä se, että on aikaa käydä keskellä päivää lenkillä tai nauttia just siitä aamun hiljasuudesta ja katella aurinkoa. p a r a s t a.♥
    Se lukemisen määrä on sit miinus puoli, mutta allekirjotan täysin noi hetket!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Ja on valosan aikaan kotona, parasta :)
      Onneks siitä urakastaki selviää lukemalla vaan vaikkei yhtään kiinnostas, sit on kuitenki hyvä fiilis ku on saanu sen tehtyä!

      Poista