keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Vanamo

Vanamo (Linnaea borealis) on pieni, ainavihanta varpu. Vanamon ohut varsi suikertaa usein sammalen pinnalla. Hentoinen kukkavarsi nousee noin viiden sentin korkeuteen, ja siinä on kaksi vaaleanpunertavaa kellomaista kukkaa, jotka tuoksuvat varsinkin yöaikaan. Vanamo kukkii kesä-heinäkuussa. Vanamo on runsaimmillaan satavuotiaassa metsässä. Se viihtyy erityisesti mustikkatyyppiin kuuluvilla kuivissa ja tuoreissa kangasmetsissä.

Näin kertoo Wikipedia. Nyt tietysti mietitte että miks mä alotan tän postauksen jollain tietokirjatekstillä Vanamosta. Syitä on parikin. Ensinnäkin, niinkun tosta latinankielisestä nimestä voi huomata, vanamo on mun nimikkokasvi. Jostain syystä se vaan puhuttelee mua ja on hassua huomata, että tosta yllä olevasta kuvauksesta löytyy myös monia mun luonteenpiirteitä. Hento. Sellanen oon ainakin luonteeltani. Herkkä ja vähän ujo. Kukkii kesä- heinäkuussa. Mun lempikuukaudet. Viihtyy kuivissa, vanhoissa metsissä. Minä myös. 

Toiseks, näissä äitienpäivänä otetuissa kuvissa on mun mielestä vaan jotain vanamomaista. Ehkä se on toi vaaleenpunanen neulemekko ja metsätausta mikä mulle tuo sen fiiliksen. Toi asu oli myös sellanen missä viihdyin ja tunsin oloni mukavaksi. Just niin mua. 
Vaikka noissa kuvissa ei näykkään kunnolla, mulla oli myös sormessa rippilahjaks saatu Kalevalan Vanamo-sormus mistä tykkään ihan sairaan paljon. Niin lemppari.

5 16 9 17

Oltiin siis äitienpäivänä mummolassa ja käytiin Aukin ja Aman kans kuvaamassa samassa paikassa missä myös pari vuotta sitten samaisena päivänä. Nauratti ku muistin että sillon kuvattiin vielä mun pokkarilla ja ne kuvat oli meistä niiiiin onnistuneita, vaikka nyt kun niitä kattoo ni ne ei oo hyvää kuvaa nähnykkään. Näistä taas tuli mun mielestä ihan onnistuneita, ainaki tykkään tosta fiiliksestä mikä näissä on. Keli oli aivan täydellinen, aurinko paisto ja linnut laulo ja mulle tuli jopa kuuma tossa neulemekossa. Nautin. 

15 13 3 2 10 11 12 1

Jotenki viime aikoina oon ollu oikein erityisen onnellinen ja ilonen, vaikka eilen oliki päivä jollon mikää ei menny putkeen. Elämä vaan saa hymyilemään just nyt. 

Pakko vielä tähän loppuun kiittää teitä edellisen postauksen mahtavasta vastaanotosta! En ois ikinä kuuna päivänä uskonu että sielä ruutujen toisella puolella on noinkin paljon teitä samaistujia. Kirjotitte niin ihania kommentteja että hymy huulilla sai niitä lukee. Kiitos ♥

12 kommenttia:

  1. Mullekki tulee mielee nuista vanamo:D oot tosi kaunis ja tommone ihanan luonnolline:) ja aiva ihana ilma nuissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, en oo siis ainut! Joku noissa vaan on että tulee vanamo mieleen :D
      Ja voii, kiitän! Ihanasti sanottu ♥

      Poista
  2. ihana postaus ja näis kuvis om jotai taikamaista ja vanamomaista. aika paljo myös linkkimäistä.
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoss ihana ♥ Jotain näissä kyl on! Mut oot oikees, nää on nii mun tyylisii.

      Poista
  3. voi että, niin ihana postaus taaskin! ♥ sä oot just tommonen vanamomaisen ihana kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sait kyllä taas hymyn huulille! Kiitos paljon ♥

      Poista
  4. Voi että, tykkään nii paljon ku sä osaat nii kivasti ja syvällisesti kirjottaa aiheesta ku aiheesta! Sun postaukset on ihanan aitoja ja rehellisiä. Ja tääki postaus oli yksinkertasesti aivan ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana! Ehkä mä sit oon tämmöne syvällinen ihminen xd Pitäiskö joskus yrittää kirjottaa syvällinen postaus vaikka vessapaperista? Eivaa, kiitti oikein paljonn! ♥

      Poista
  5. Vitsit miten ihana postaus kokonaisuudessa! Sä osaat niin hyvin sisällyttää postauksiin tollasta jotai ihanan erilaista, kuten tuo vanamojuttu. Ihania kuvia ja toi asu on tosi sun tyylinen ja samoin noi kuvat muutenki ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääää ihana, kiitoss!♥ Musta on kiva tehä jokaisesta postauksesta jollain tavalla erityinen ja yrittää sisällyttää näihin jotain sellasta mitä ei ihan jokaisessa blogissa tuu vastaan. Tai jos ei nyt ihan jokaiseen, ni ainaki melkein. Joten ihanaa jos se välittyy sinnekin asti!

      Poista
  6. Oii että ihana asu! Vaaleanpunainen on nykyään niin ihana väri. Se on jotenkin niin hento ja toimii tuossa mekossa, just sellainen vanamomainen:)
    Vaikken sua tunnekaan, mutta minkälaisen vaikutelman oon susta saanut, niin vanamo on just se sun kukka. Molemmat ootte niin ihania, kauniita ja siroja!;)
    Ihanasti kirjoitettu koko postaus! Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoss! Mä kans nykyään tykkään vaaleenpunasesta vaikka ennen tyyliin inhosin sitä! Munki mielestä toi väri sopii oikee erityisen hyvin tohon mekkoon ja tuo siihen just jotain vanamomaista :)
      Voi kuinka ihania sanoja, kaunis kiitos ♥

      Poista