tiistai 14. huhtikuuta 2015

söpöjä keltaisia pikkunarsisseja ja kesätyöressiä

9 11 7 6 5 3 10
Moikkamoi! Mun oli tarkotus tulla päivittelee kuulumisia jo aamulla, kun menin kouluun vasta yheksitoista, mutta tulikin hieman lastenvahtihommia joten se jäi. Aamu oli kuitenkin kaikinpuolin ihana, jos ei oteta huomioon sitä että heräsin tuntia ennen herätyskellon soittoo päänsärkyyn. Sain ihan rauhassa syödä aamupalan, lukee lehen (ja viisastua sen verran että olin kerranki yh:n tunnilla selvillä siitä mitä ope kysy jeii) ja hörpätä kupin kahvia. Kerkesin myös ihastella ihania keltasia narsisseja keittiön pöydällä, soittaa pikkuveljen kanssa pianoo ja fiilistellä auringonpaistetta. Mikä ihana alotus päivälle!

Postauksen kuvituksena vielä vähän lauantaisen kuvausreissun tulosta, tällä kertaa mä kameran paremmalla puolella. Nää on siis otettu samalla kertaa kuin edellisen postauksen takkikuvat, ihanan aurinkoisella mutta _todella_ tuulisella laiturilla. Lisäks oli pakko laittaa noista narsisseista kuva kun ne on niin söpön pikkusia ja ihanan värisiä. Ja tottakai söpösti keskittyneestä pikkuveikasta ♥ Toi pikkuvesseli on muuten sellanen piristyruiske jokaiseen päivään ettei oo toista. Nii ihana ja höpö.

Viimepäivinä oon myös ehtiny ressaamaan ihan hirveesti kesätöistä. Tai oikeestaan niiden puuttumisesta. Tuntuu että kaikilla kavereilla ja puolitutuilla on vähintään se yks kesätyöpaikka, joillakin jopa kolme, ja mulla ei ainuttakaan. Oon hakenu vaikka ja mihin, mutta mistään ei oo kuulunu mitään. Alan jo menettää toivoni koko asiaan.. Ei siinä muuten mitään, kyllä mulle kunnon kesäloma kelpaa, mutta kun ei ole töitä, se tarkoittaa ettei oo myöskään rahaa. Koko seuraavaan vuoteen. Tää vuosi ilman rahaa on ollu mulle jo ihan tarpeeks joten ois kiva saada ees jotain töitä. Sitä paitsi täytän tammikuussa 18, muttei siitäkään oo iloo jos ei oo rahaa eikä pääse ees matkustelemaan mihinkään tai tekemään muutakaan hauskaa. Jos jollain on tarjota mulle kesätyöpaikka ni saa tarjota. Teen mitä vaan, vaikka kerään koirankakkoja tienvarsilta.

Nojoo, tuosta aiheesta voisin paasata vaikka kokonaisen kilometripostauksen verran mutta ehkä säästän loput valitukset kavereiden (ja porukoiden...) kuultavaks. Joko teillä on kesätyöpaikka tiedossa?

14 kommenttia:

  1. Ihania tyyppejä nois kuvis, kerroppa terkkuja! <3 Ja tsemppiä tönhakuu, toivottavasti onni potkasis ennen kesää. Tollaset aamut on nii ihania, itekki tänää heräsin tuntia aikasemmi ku normaalisti, oli nii kiva fiilis ku ei ollu mihkään kiire:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo kerron :D
      Kiitoskiitos, toivon todellakin vaikken enää uskokkaan mun mahollisuuksiin. Mutta peukut pystyyn siltikin!
      Nii on, rakastan niin paljon tiistaita ku meen vasta yhteentoista ja saan nukkua pitkään ja touhuta ihan rauhassa koko aamun ♥

      Poista
  2. eikä noi narsissit on nii söpöjä! ja pikku lapsonen ja isommatki lapsoset :3
    mä en käsitä tota miks et muka voi saada töitä? nii raivostuttavaa. vakava asia toi ettei oo töitä Mut pisti silti hymyilyttää toi että keräät vaiks koirankakkaa. x) sori :*
    pirän peukut Ja varpit pystys et joku tajuu ottaa sut töihi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, arvasin että sä ainaki oot mun kaa samaa mieltä narsissien söpöydestä :D mut ne on niiiin ♥_♥
      no en minäkään tajua.. oon hakenu varmaa sataan paikkaan mut eih, alaikäsenä on vaan niii vaikee saada töitä muuten kun suhteilla. Ja kun ei oo suhteita ni minkäs teet. Hahh no oikeesti voin tehä ihan mitä vaan kuhan saisin vaan töitä xd
      Kiitos :3 ♥

      Poista
  3. Ihania kuvia!!!❤️
    Ähh toi kesätyöjuttu:( yritin miettii et minne viel voisit hakee mut en keksi mitää minne et ois hakenu!! Ärsyttävää:/ ite kyllä oon niiiin ilone et löysin ja sain itelle töitä! Se ei oo nimittäi yhtää itsestäänselvyys.. Jospa se viel löytys❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks!
      nojoooo en mäkää enää keksi yhtää paikkaa mihin voisin hakee. Yritän joka päivä ettiä uusia ilmotuksia vapaista paikoista mut ei ni ei. Kaikkii pitää olla täysikänen... toivotaan kuitenki parasta

      Poista
  4. Et oo ainut jolla ei oo töitä.. Itekki oon hakenu moneen paikkaan mutta ei minnekkään muka pääse... Kelpais mullekki kyllä kunnon pitkä loma mutta köyhä opiskelija tarvii rahaaa...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jej, ees joku kohtalontoveri! Vaikkakin harmihan se on oikeesti :D Niimpä, elämä ois ainaki hitusen kivempaa vähän vähemmän köyhänä opiskelijana...

      Poista
  5. Tuli mieleen että oletko kysynyt SOL.lta siivoushommia. Täällä ainakin ottavat 17v töihin:)
    Tsemppiä työnhakuun, toivottavasti onnistaa!
    -Miikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt muista oliko se just SOL mitä katoin, mutta jossain siivousfirmassa piti olla täysikänen.. mutta tosiaan tässä rumbassa menny jo kaikki työpaikat ihan sekasin eli vois vielä tarkistaa ton SOLin jos sinne vois hakee.
      Kiitoskiitos!

      Poista
  6. Ihanat asut kummallaki! Ja arrgh toi kesätyöjuttu, on oikeesti niin turhauttavaa etsiä ja hakee sataan paikkaan ja silti ei mikään tärppää! Mä onneks sain kesätöitä, mutta uskon että täysikäsyyski vaikutti jonki verran ja oikeesti alaikästen on erittäin vaikee saada töitä... Mutta tsemppiä vielä, toivottavasti pääsisit vaikka johonki hoitamaan lapsia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä kans tykkäsin noista vaikka tuskin ite pukisin ihan ensimmäisenä päälleni :D
      No älä muuta sano! Oon niiin lopen kyllästyny tähän.. Sulla ja muillakin sotelaisilla on siinä hyvä että oman alan töitä löytää kuitenkin suht helposti, mut lukiolaisena täytyy vaan johonkin yrittää hakee! Vaikka tuskin niitä työpaikkoja teilläkään ihan joka nurkan takaa kävelee vastaan mutta ehkä vähän helpommin kuitenki kun lukiolaisilla.
      Kiitos! Lastenhoitohommat ois mulle ihan unelma, mutta kun siinäki on se että täällä Kela vaatii et pitää olla väh 18...

      Poista
  7. Teil kaikil on nii ihanan omaperäiset tyylit *_* eih toi kesätyöjuttu..mullakaa ei oo kesätöitä ku ei mistää löyvy alaikäsille ees pientä duunii-.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, voi kiitoksia! :)
      no joo, vähän syvältä kyllä. Yritän nyt vielä jatkaa ettimistä ja joka päivä seuraan ilmotuksia vapaista paikoista.. Just toi että melkeen joka paikkaan täytyy olla täysikänen, vaikka ihan hyvin joku 17v pystyis vaikka hoitaa lapsia siinä missä 18v. Tsemppiä sulle kans!

      Poista