lauantai 14. helmikuuta 2015

Uskallatko myöntää itsellesi kuka olet?

Mä oon ollu aivan pienestä asti ujo ja rauhallinen ihminen, joka lämpiää hitaasti kaikelle uudelle ja kattelee mieluummin ensin vähän aikaa sivusta.

Voi että mä oon ilonen että viimein voi tuon myöntää itelleni ja jopa kuuluttaa sen näin julkisesti kaikille täälä blogissa. Aina ei oo ollu näin.

Puhuttiin psykan tunnilla tällä viikolla ihmisen temperamentista, eli suhteellisen pysyvästä tavasta reagoida eri asioihin. Aktiivisuudesta, rytmisyydestä, hyväntuulisuudesta, uusiin tilanteisiin reagoimisesta ja niin edelleen. Ei, tästä ei oo tulossa mikään psykologian essee, vaan tuo tunti sai mut miettimään sitä, miks en oo aina uskaltanu myöntää itelleni sitä millanen olen, vaan oon yrittäny muuttua ympäröivään maailmaan sopivammaks.


Nyt eletään sellasta aikaa, jolloin sosiaalisuutta arvostetaan ylenpalttisesti. Yleinen käsitys tuntuu olevan, että vain sosiaaliset ihmiset pärjäävät elämässä, sosiaaliset ihmiset saavat kavereita, pärjäävät työnhaussa, tarttuvat innolla uusiin asioihin, haluavat kokea monenlaista. Jos et ole se luokan sosiaalisin ihminen, olet ilmaa. Sosiaalisuudesta on tullu luonteenpiirre, jota kaikki tavoittelevat. Totta kai, koska sillä tuntuu pärjäävän pitkälle. 

Onhan se totta, että jos uskaltaa avata suunsa oikeessa paikassa oikeeseen aikaan, voi saavuttaa suuria asioita. Voi olla, että sillä joka puhuu paljon ja aina, on enemmän kavereita kuin sillä, joka ehkä pelkää mennä puhumaan uusille ihmisille. Mutta onko sillä loppujenlopuksi merkitystä, onko sulla kakskytviis kaveria vai kaks hyvää ystävää? Entä jos se hiljainen tyttö siellä eturivissä onkin täysin tyytyväinen elämäänsä, vaikkei ehkä puhukkaan kovin paljoa? Ja mikä siinä on, ettei ne sosiaalisetkaan ihmiset ole sosiaalisia kaikkia kohtaan? Minne unohtuu ne hiljaisemmat ihmiset, jotka tarvitsisivat rohkaisua avatakseen suunsa? Onko se ihan sama miten niillä menee? 


Miksi sitten sosiaalisuus on nykyään niin tavoiteltavaa? Niin, en tiedä. Puhutaan paljon sosiaalisesta mediasta, on kaiken maailman youtubettajat ja vloggaajat, whatsapit ja twitterit. Millaiset ihmiset saavat vaikkapa Youtubessa eniten seuraajia? Niin, sosiaaliset. Ne, jotka osaavat asettaa sanansa oikein ja keksivät hauskoja juttuja. Jos joku ujo ja hiljainen uskaltaa ehkä pitkän harkinnan päätteeksi ladata oman videonsa kaikkien nähtäville, saa hän kommenteissa vain loskaa niskaansa. Miettiikö kukaan, että miltä tuntuu siitä ihmisestä jota ne kommentit koskevat? Siitä, joka on muutenkin epävarma itsestään ja on yrittänyt parhaansa.


Mulle vaikeinta aikaa oli ehottomasti yläaste. Kun jokainen oli vielä epävarma itestään. Sosiaalisten ihmisten on helppo peittää se puhumalla. Heittämällä läppää jokaisesta asiasta, keksimällä nokkelia vitsejä opettajista tai niistä ujommista oppilaista. Sosiaalisuuden avulla voidaan esittää rohkeaa ja peittää oma epävarmuus. Muiden silmissä susta tulee boss. Hyvä tyyppi. Ja kaikki vain siksi, että satut olemaan temperamentiltasi sosiaalinen.


Onko siis ihme, että on ollu vaikee myöntää itelleen, että mä en oo se, joka hauskuuttas koko luokkaa, sais kaikki nauramaan, tuntis koko koulun, ois kaikkien paras kaveri? En oo se, jota kaikki ihannois tai jonka kavereita kaikki haluis olla. Mutta mä oon mä. Onko sillä niin väliä, jos mua jännittää soittaa keilahalliin varatakseni radan? Tai onko sillä merkitystä jos en joka tilanteessa keksi kovin nokkelaa vastausta? Mä oon jossain muissa asioissa hyvä.

 Ja sitä paitsi, on elämässä muitakin keinoja pärjätä kuin suuri suu. Onhan olemassa monia ammatteja, joissa sosiaalisuutta tärkeempää on vaikkapa tarkkaavaisuus tai se, että osaa kuunnella. 

18 kommenttia:

  1. Voi linkki❤ Voisin allekirjottaa ihan joka sanan! Se on niin totta että tuntuu et nykyään ihannoidaan niitä ketkä puhuu ja on tosi sosiaalisia, ja ne ehkä vähän hiljasemmat jää varjoon. Mut ite ainaki näin tukioppilaana huomannu koulussaki sen että niillä hiljasimmillaki on ihan älyttömän ihana luonne, ne ei vaan uskalla avata suuta niiden kaikista kovimpien puhujien keskellä. Me ollaan tästäki puhuttu ja tästä vois puhua niin paljon! Vaikka minäki oon yleensä aika hiljanen ja se joka kattoo mielummin vierestä, oon maailman onnelllisin et uskaltauduin tulla juttelee sulle ja nyt ollaan näin hyviä ystäviä❤Sulla jos jollaki on kuuntelmisen taito, ja arvostan sitä että uskalsit tän tänne julkasta :) Pysy vaan tuommosena! Ehkä vähän hiljasena suuren porukan keskellä, mutta silti ihmisenä joka omaa maailman kultasimman sydämen!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä! <3 niin ihanaa et oot samaa mieltä! Ja totta tuo että kyllä hiljasetki voi ollaa mukavia ihmisiä ja niitten luonne voi olla yhtä huumorintajunen ja hauska ku muittenki, ne vaan ei uskalla ilmasta sitä isossa porukassa. Ja ihanasti sanottu toi viimenen <3

      Poista
  2. Ihan tosi ihana postaus ja tiiän niin hyvin nuo tunteet, ku oon itekki just samallainen. Hiljanen ja ujo, mutta täysin tyytyväinen elämään. Mutta niillä, jotka hirveesti puhhuu ja tuo itteesä esille voi olla oikeesti tosi paha mieli, ja haluaa vaan huomioo muilta ja tunteen että tulee hyväksytyksi. Tää on niin tärkee aihe. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoss! Ja niimpä, mä kans oon todellaki tyytyväinen mun elämään vaikka oonki tämmöne.

      Poista
  3. Aivan sairaan hyvä kirjoitus! Joka sana totta.

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvin kirjotettu, ihana postaus! Ite oon aika sosiaalinen ja tutustun helposti uusiin ihmisiin, mutta esim meiän koulussa oon monesti aika hiljanen. Mutta sä oot just ihana tommosena mitä oot! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No mä oon aina halunnu olla just tommonen joka tutustuis helposti uusiin ihmisiin mut oppinu nyt vasta hyväksyy etten oo. Ja ihana sä <3

      Poista
  5. Vau, tosi mahtava postaus! Totta kaikki.

    VastaaPoista
  6. Oikeesti tosi hyvä postaus! Voin samaistua melkeen joka juttuun. Se on vaan niin totta että aina sitä sosiaalisuutta pidetään jotenki niin ylivoimasen hyvänä piirteenä ja se pitäs olla aina että pärjää vaikka eihän se niin mee. Joo en nyt osaa oikeen lisätä mitää ku olit nii hyvin kertonu kaiken mutta siis oon samaa mieltä! Ja mä oon ite kans aika samanlainen ja tiedän tunteen. Oon vähän sosialisoitunu lisää ajanmyötä mutta onneks mun ei tarvi olla sosiaalisempi enää, koska tämäki riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää kiitoss hirveesti! Niimpä, jotenki tää nykyaika on just sellasta et kaikkien pitäs olla sosiaalisii että pärjäis muka. Vaik oikeestiha se on nii et erilaisuus on rikkautta!
      Mä kans oon nyt rohkastunu tosi paljon mut kyl mua edelleen jännittää soittaa vaikka jollekki tuntemattomalle ja muutenki isos porukas missä en tunne ketää ni oon ehkä aika hiljanen.

      Poista
  7. Hei!

    Eksyin jostain nettimaailman syövereistä lukemaan tätä sinun blogia. Sain sellasen kuvan aikaisemmista postauksista, että olet hieman ujo, ja se ominaisuus tekee sinusta persoonallisen, juuri sinut. Ihanasti siis kirjoitit, rohkaisi minuakin. Herkkyys on jotain, mitä kannattaa varjella tässä maailmassa. Se on persoonallista ja kaunista. Ehkä juuri se saa sinut erottumaan kaikkien niiden sosiaalisten ihmisten joukosta positiivisesti, kyllä vain. Tsemppiä! :-)

    Ja kyllä vain myös ympäristö ja ympäröivät ihmiset vaikuttavat sosiaalisuuden määrään. Joskus on viisautta sekin, että pitää suun kiinni ja antaa sen mennä vaikka sen ujouden piikkiin. Vaikka esim. jos 5 täysin aikuista ihmistä ympärillä uskoo ihan rehellisesti kympillä siihen, että koulussa kummittelee. Mie en usko. Ei kummituksia ole olemassa (äly hoi). Muutenkin taidan olla se vähän outo ja epäsosiaalinen tyyppi koulussa, ihmisillä on varmasti sellainen kuva. Koen paineita uskovana ihmisenä (ainoana uskovana sellaisessa pienessä ammattikoulussa, toivon pääseväni vaihtamaan maisemaa kohta). Muuten, uskovien kanssa yleensä olo on sosiaalisempi, edustivat ne mitä liikettä tahansa... Ja kyllä rohkeuskin kasvaa iän myötä. Olin 18-vuotiaana varmasti yhtä ujo kuin sinä olet.. Ja tavallaan pohjimmiltani edelleen. Mutta ei se ole väärin. Hyvin tässä elämässä oon pärjänny. Ja sinäki tuut pärjäämään ihan varmasti juuri sellaisena kuin olet.

    Nautitaan elämästä sellasina ku meijät on luotu! Ole siunattu! :)

    Mie/26

    ps. Taidan jäädä blogisi lukijaksi ^_^ Hauskaa päivää.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ja anteeksi, en ole huomannut tätä kommenttia aiemmin, nyt vasta kun avasin bloggerin ensimmäistä kertaa moneen päivään!

      Kiitos ihanasta kommentista, kauniista ja rohkaisevista sanoista ♥
      Vuosien varrella sitä on oppinut elämään ujouden ja herkkyydenkin kanssa ja tajunnut sen, ettei kaikkien tarvitse olla niitä yltiösosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita hauskuuttajia - saan olla ihan rauhassa oma itseni, juuri tällaisena. Ja oon samaa mieltä siitäkin, että seura vaikuttaa tosi paljon siihen, kuinka sosiaalinen olen. On helpompi uskaltaa avata suu, jos tuntee olevansa samanvertainen muiden paikallaolijoiden kanssa. Jos tuntee olevansa jonkun alapuolella, on välillä tosi vaikeeta saada suu auki, kun pelkää epäonnistumista ja itsensä nolaamista. Mutta kyllä tässä elämässä pärjää tämmösenä herkempänäkin - omalla tavallaan.

      Tervetuloa matkaan mukaan ja ihanaa kevättä!

      Poista